Kingsin hallihenkilökunnalta psykologista sodankäyntiä – eivät sytyttäneet Oilersille valoja tai luovuttaneet maaleja

Kingsin hallihenkilökunta

Los Angeles Kingsin kotihallin henkilökunta lähti psykologisen sodankäynnin puolelle tekemällä kiusaa Edmonton Oilersille.

Ennen NHL:n ensimmäisen kierroksen kolmatta ottelua Edmonton Oilersin ja Los Angeles Kingsin välillä nähtiin esimerkki siitä kuinka pitkälle voittamisen eteen ollaan valmiita menemään, kun Oilersia odotti yllätys heidän valmistautuessaan aamuharjoituksiin vierashallissa.

Hallin henkilökunta nimittäin piti omilla toimillaan huolen siitä, että Oilers ei heidän hallinsa jäätä käytä täysipainoisesti sekuntiakaan ylimääräistä. Hallissa oli päällä minimaalinen valaistus, kun Oilersin pelaajat tulivat vapaana olleelle jäälle noin 20min ennen vuoronsa alkua.

Hallihenkilökunta ei tehnyt elettäkään laittaakseen valoja päälle ja seisoi kaukalon kulmassa pitäen maaleista kiinni. Oilersin pelaajien annettiin näin odottaa tasan vuoron alkuun asti ennen kuin henkilökunta alkoi taas käyttäytyä ammattilaisten tavoin, pisti valot päälle ja antoi maalit Oilersin käyttöön normaalisti.

Pelin jälkeen oli helppo todeta, ettei henkilökunnan ratkaisu ainakaan Kingsiä auttanut, sillä Oilers paiskoi isäntiä turpaan rumasti maalein 8-2 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon.

Los Angeles Kingsin kotihallin henkilökunta tekee kiusaa Edmonton Oilersille:

Katso myös: Boston-fanit juhlivat villisti osumaa – toimitsija loukkaantui ja joutui paareilla pois NHL-ottelusta


Joukkueet: ,