Video: Kimi Räikkönen joutui pelottavaan tilanteeseen – rengas irtosi mutkassa

Video: Kimi Räikkönen joutui pelottavaan tilanteeseen – rengas irtosi mutkassa

Alfa Romeon Kimi Räikkönen joutui pettymään karmaisevalla tavalla Formula 1 -kauden avauskilpailussa, kun suomalaisen autosta irtosi rengas kesken mutkan.

Räikkösen aika-ajo oli surkea, sillä jäämies joutui lähtemään kilpailuun toiseksi viimeisestä ruudusta. Myöskään itse kilpailu ei sujunut yhtään sen paremmin, koska matka päättyi reilut kymmenen kierrosta ennen maalia.

Syynä oli oikea eturengas, joka irtosi kesken mutkan todella vaarallisesti. Todennäköisesti suomalaisen rengas oli kiinnitetty huonosti juuri hetki ennen keskeyttämistä olleella varikkopysähdyksellä.

Renkaan irtoaminen on aina äärimmäisen vaarallista, joten syypää onnettomuuteen tullaan varmasti selvittämään. Mikäli kyseessä todellakin oli huolimattomuus varikkopysähdyksellä, niin Alfa Romeota odottanee isot sakot.

Suomalaisittain kilpailu sai kuitenkin loistavan päätöksen, sillä Valtteri Bottas ylitti ruutulipun ensimmäisenä ja nappasi avauskilpailusta voiton.

Kimi Räikkönen joutui keskeyttämään – rengas irtosi kesken mutkan

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut