Video: Kimi Räikkönen tykitti hurjan avauskierroksen Portugalin GP:ssä – nousi 10 sijoitusta

Kimi Räikkönen Alfa Romeo F1 - pallomeri.net

Alfa Romeon Kimi Räikkönen lähti Portugalin sunnuntaiseen GP:hen – jos vertauksen käyttäminen tässä yhteydessä sallitaan – kuin hauki rannasta.

Räikkösen sijoitus aika-ajoissa oli 16:s, mutta jo ensimmäisellä kierroksella alkoi tapahtua suomalaiskuskin kannalta todella hyviä asioita. Räikkönen nimittäin kuin lensi radalla ja hän onnistui nousemaan ällistyttävästi peräti 10 sijaa kuudenneksi.

– Hämmästyttävä startti Räikköseltä Portimaossa, F1-sarja hehkutti Twitterissä julkaistessaan videon ensimmäiseltä kierrokselta Räikkösen vinkkelistä katsottuna.

Mainos alkaa

Fysiikan lait  tulivat kuitenkin kisan edetessä vastaan ja Räikkönen menetti sijoituksia. Lopulta hän ajoi Alfa Romeonsa maaliin sijalla 11.

– Startti itsessään ei ollut kovin hyvä, taisin jopa menettää paikkoja, Räikkönen sanaili kisan päätyttyä.

– Sen jälkeen kieltämättä yhdessä vaiheessa jo vähän ihmettelin, että mitä muut oikein tekevät.

Kisan voitti Mercedeksen Lewis Hamilton ennen tallikaveriaan Valtteri Bottasta. Red Bullin Max Verstappen oli kolmas.

Tsekkaa myös: Video: ”Mitä v****a tämä munapää touhuaa?!?” – Lance Stroll teki uhkarohkean ohituksen, joka kostautui heti

Kimi Räikkönen tykitti avauskierroksen hurjaa vauhtia:

Videon voit katsoa myös F1:n Twitter-tilillä.


Pelaajat: