Mestiksen viiden finaali päättyi erittäin dramaattisesti, kun Kiekko-Espoo nousi 3-0-tilanteesta voittoon kolme sekuntia ennen loppua.
Mestiksen mestaruus on ensimmäisen kerran katkolla, kun kuudes finaaliottelu pelataan perjantaina Imatralla. Vielä viidennen ottelun toisen erän lopulla näytti siltä, että mestaruus olisi perjantain pelissä katkolla Imatran Ketterälle, joka johti peliä 3-0.
Noin kolme minuuttia ennen toisen erän loppua peli sai kuitenkin käänteen, kun Kiekko-Espoo kavensi lukemiksi 3-1. Kolmas erä oli kotijoukkueen rynnistystä. Lopulta ajassa 54:08 tuli tasoitus, mutta tuskin kukaan osasi odottaa millaista draamaa olisikaan luvassa.
Kiekko-Espoon Arttu Tuomaala näet ohjasi Sakari Turtiaisen laukauksen maaliin ajassa 59:57 tehden ottelun voittomaaliksi jääneen 4-3-osuman. Tässä nähtiin mainio jatko-osa tarinaan, joka juonsi juurensa sarjan toisesta ottelusta, jossa Turtiainen nousi ratkaisijaksi tekemällä oman maalin jatkoajalla.
Ottelun jälkeen kuitenkin paljastui, että tarinassa oli vielä paljon dramaattisempikin käänne. Ketterä julkaisi Twitter-tilillään kuvan, joka paljasti varsin aukottomasti, että pelissä nähtiin paha tuomarivirhe vain 10 sekuntia ennen voittomaalin syntyä.
Ketterän julkaisemassa kuvassa arvuutellaan hirtehishuumorilla, että kyseessä on kuva-arvoitus ja kysymys kuuluu, että montako Kiekko-Espoon pelaajaa kuvassa näkyy kentän puolella.
Yhteensä pelaajia on kuvassa seitsemän, joten vaikka vaihdosta tuleva ja sinne menevä pelaaja ovatkin niin sanotulla vaihtoalueella, niin siitä huolimatta Kiekko-Espoolla oli jäällä ylimääräinen pelaaja, joten tuomareilta jäi huomaamatta selvä väärä vaihto.
Kiekko-Espoo tekee dramaattisen voittomaalin kolme sekuntia ennen peliajan loppua:
Ketterän julkaisema kuva paljastaa varsin aukottomasti, että tuomaristo missasi väärän vaihdon juuri ennen voittomaalia:
Tsekkaa myös: Ruotsi ei saakaan supertähti Elias Petterssonia MM-kisoihin – vakuutusmaksu nousi liian suureksi
Joukkueet: Kiekko-Espoo