Pelivihjeet tuplaukseen – päivä 1: KHL:ssä hieno kierros

vetovihjeet pelivihjeet tuplaus

Tässä tulee maanantain pelivihjeet tuplaukseen! Lapuilta löytyy iso kattaus KHL-kiekkoa, minkä lisäksi yksi kohde kaivettiin myös Kreikan pääsarjasta.

Pelikuponki 1:

Avangard Omsk – Kunlun

KHL:n kärkiseuroihin kuuluva Avangard Omsk saa tänään vieraakseen tiukasti pudotuspelipaikasta taistelevan Kunlunin. Vieraspeli on Kunlunille jo neljäs perättäinen, joten joukkueen jaloissa alkaa varmasti näkymään matkarasitus. Sen sijaan Omsk on viettänyt viime päivät ilman matkustelua, joten siltä osilta isännillä on selvä etu. Omsk on myös materiaaliltaan selvästi parempi joukkue, joten vain kotivoitosta voidaan lähteä liikkeelle. Lapulle laitetaan Omsk yli 2,5 maalia.

Neftekhimik – Salavat Ufa

Myös toinen kohde tulee KHL:stä, kun Neftekhimik saa vieraakseen kolmen ottelun tappioputkessa olevan Salavat Ufan. Joukkueet iskivät syyskuussa yhteen, jolloin Neftekhimik voitti vieraissa kamppailun numeroin 3-1. Ufa joutuukin tänään ikävään paikkaan, sillä Neftekhimik on kaatanut tällä kaudella kotikaukalossa muun muassa Ak Bars Kazanin sekä Jokerit. Neftekhimik yli 1,5 maalia on oiva valinta lapulle.

KHL-KOHTEISIIN!

Pelikuponki 2:

TsSKA Moskova – SKA Pietari

Maanantaina pelataan KHL:n todellinen huippukamppailu, kun eilen Jokerit jyrännyt TsSKA Moskova saa vieraakseen SKA Pietarin. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi TsSKAn 2-1-voittoon rankkareiden jälkeen, joten SKA:lla on tänään paikka maksella kalavelkoja. Pietarilaiset ovat saaneet ainakin rauhassa keskittyä kamppailuun, sillä joukkueen edellinen kamppailu on perjantailta. Tämä voidaan laskea pienten marginaalien pelissä SKA:n hyväksi. Kummankin joukkueen vire on käytännössä moitteeton, joten luvassa on äärimmäisen mielenkiintoinen kamppailu. Täällä pelivalinta kohdistuu edellä mainittujen seikkojen johdosta SKA yli 1,5 maaliin.

Slovan Bratislava – Barys Astana

Slovan Bratislava on hävinnyt kuudesta edellisestä ottelusta viisi. Sen sijaan Barys Astana on äitynyt hurjaan iskuun, koska kahdeksasta edellisestä kamppailusta on tullut seitsemän voittoa. Vierasjoukkue on tällä hetkellä yksi koko sarjan kuumimmista joukkueista. Samalla Barys on myös ainoa joukkue, joka on pystynyt kaatamaan Avtomobilistin ja tämä tapahtui vieläpä vieraskaukalossa. Barys ML on valinta maanantaille.

KHL-KERTOIMET!

Pelikuponki 3:

Asteras – Xanthi

Viimeisen lapun kohde tulee Kreikan liigasta, jossa Asteras isännöi Xanthia. Isäntien alkukausi on ollut vaikea, sillä kahdeksasta ottelusta on irronnut vain viisi pistettä. Sen sijaan Xanthi on kerännyt jo 15 pistettä, joten siellä leirissä startti on ollut suorastaan lentävä. Asteras on asetettu kertoimien valossa hämmästyttävän suureksi ennakkosuosikiksi, mutta se otetaan vastaan, sillä se tarkoittaa samalla sitä, että Xanthin pelkästä maalista saa kovia kertoimia lapulle. Se on myös tuplauksen viimeinen pelivalinta.

Muista tarkistaa myös sivustoltamme löytyvät päivän kuumimmat vedonlyöntivihjeet lähteistä, josta on löydettävissä jokainen päivä netin parhaat vedonlyöntilähteet koottuna samalle sivulle.

Nyt Pallomeri.netin uusimmat pelivihjeet, kilpailut sekä tietysti tuplaus suoraan puhelimeen WhatsAppin kautta – ja tietenkin ilmaiseksi! Lisätietoa tilauksesta saat TÄÄLTÄ!