Iltalehden venäläinen sisäpiirilähde kertoo, ettei usko siihen, että Jokerit pelaisi KHL:ssä alkavalla kaudella, ellei seura muuta Venäjälle.
Iltalehti uutisoi, että KHL:n pakka on aivan levällään, mitä ensi kauteen tulee. Lehden venäläinen sisäpiirilähde jopa sanoo, ettei hän usko Jokereiden pelaavan KHL:ssä tulevalla kaudella.
Liigalla on iso ongelma, koska rajat ovat koronapandemian takia kiinni.
– Riian Dinamolle ja Kunlun Red Starille on jo ilmoitettu, että ainoa vaihtoehto on siirtää joukkueet Venäjälle. Muuten ne eivät voi pelata sarjassa, koska rajat eivät aukea lähiaikoina. Tästä syystä en usko, että Jokerit pelaa KHL:ssä tällä kaudella, lähde kertoo
Iltalehden tietojen mukaan Riian Dinamo ja kiinalainen Kunlun muuttavat Moskovan alueelle, jos suunnitelmat toteutuvat.
– Tilanne on vielä hyvin epäselvä, lähde sanoo.
Toinen Iltalehden lähde sanoo, että KHL tulee varmasti painostamaan myös Jokereita pelaamaan kaikki ottelunsa Venäjällä. Yksi pyöritelty vaihtoehto olisi se, että Jokerit asettuisi Pietariin. Tieto KHL:n vaatimuksista ovat kantautuneet myös Jokereiden toimistolle, mutta seura ei panikoi.
– Valmistaudumme pelaamaan kotipelit normaalisti Helsingissä. Tällä hetkellä ei ole muuta suunnitelmaa, Jokereiden viestintäpäällikkö Iiro Keurulainen kommentoi lehdelle.
KHL:n suunnitelmat ovat pahasti vaiheessa. Puheenjohtaja Aleksei Morozov ei maanantaina kyennyt vahvistamaan ensi kaudelle osallistuvien seurojen määrää KHL:n verkkosivujen haastattelussa.
– Kaikki asiat ovat viivästyneet ja pandemian seuraukset ovat yksi keskeinen syy siihen. Tällä hetkellä keskitymme siihen, että runkosarja alkaa 2. syyskuuta, Morozov totesi arvoituksellisesti.
Tsekkaa myös: Video: Näin Nashvillen Filip Forsberg valmistautuu playoffeihin – räiskintää pelivehkeet päällä
Joukkueet: Jokerit