Kärppien maalivahti Iiro Tarkki lopettaa pelaajauransa

Kärppien maalivahti Iiro Tarkki lopettaa pelaajauransa

Oulun Kärppien maalivahti Iiro Tarkki on yllättäen ilmoittanut lopettavansa pelaajauransa. Seura kertoi asiasta uudenvuoden aattona julkaistussa tiedotteessa. Tarkin loppukautta koskenut sopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

– Jääkiekko on ollut iso osa elämääni, mutta se on myös vaatinut tiettyä uhrautumista. Ammattiurheilu edellyttää sisäistä paloa. Pitkään harkittuani olen päättänyt siirtyä uusien haasteiden pariin. Jatkossa pystyn antamaan myös perheelleni enemmän aikaa.

– Haluan kiittää Oulun Kärppiä ja kärppäfaneja ajastani Oulussa ja toivon joukkueelle menestyksekästä kevättä.

Liigan lisäksi Tarkki on pelannut urallaan myös AHL:n, KHL:n ja SHL:n puolella. Hänellä on tilillään myös yksi NHL-ottelu Anaheim Ducksin paidassa kaudella 2011–2012 sekä 11 ottelua Suomen maajoukkueessa.

Alkuperäisen tiedotteen voit lukea Oulun Kärppien nettisivuilta.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut