Naisten kiekko-ottelu viivästyi tunnilla, kun Kanada ei suostunut tulemaan jäälle – ottelu pelattiin maskit päässä

Kanada-Venäjä Peking / Pallomeri.net

Kanadan ja Venäjän välinen naisten jääkiekko-ottelu viivästy yli tunnin verran, kun Kanada ei ensin suostunut tulemaan jäälle.

Kanadan ja Venäjän naisten jääkiekkoturnauksen alkulohkon ottelu Pekingin olympialaisissa sai hyvin erikoisen alun, kun Venäjän joukkue kurvaili yksin kaukalossa alkulämmittelyjen aikaan, eikä Kanadaa näkynyt missään.

Ottelun alku myöhästyi yli tunnilla, sillä Kanada yksinkertaisesti kieltäytyi tulemasta kaukaloon. mediatietojen mukaan syy oli se, ettei Venäjän joukkue suostunut kertomaan Kanadalle koronatestituloksistaan.

Kuusi Venäjän pelaajaa asetettiin viime viikolla karanteeniin positiivisen koronatestituloksen takia. Kyseiset kuusi pelaajaa olivat sivussa Venäjän perjantain avausottelusta Sveitsiä vastaan ja koko joukkue oli koronatapausten takia karanteenissa viime viikon maanantaista keskiviikkoon.

Lopulta kiista saatiin ratkaistua siten, että joukkueet pelasivat ottelun maskit kasvoillaan. Odotettua pelin kuvaa maskit eivät muuttaneet mitenkään, sillä Kanada rynnisti nopeasti johtoon ja vei peliä alusta lähtien.

Kanada johti ottelua 3. erän alussa maalein 5-1.

Hämmennys valtasi ottelun toimitsijat, kun Kanada ei saapunut sovittuun aikaan jäälle:

https://twitter.com/dplussportfi/status/1490551860171788291

Lopulta asialle saatiiin ratkaisu ja molemmat joukkueet saapuivat jäälle maskit kasvoillaan:

https://twitter.com/dplussportfi/status/1490553813127806977

Katso myös: Videotuomari oli armoton myös All Star -ottelussa – Victor Hedman menetti maalinsa vastustajan haamumaalin takia


Joukkueet: ,