Video: Käsittämätön pommi! Kanada kärsi todellisen shokkitappion ja jatkaa pisteittä

Kanada MM 2021 / Pallomeri.net

Kanada on kolmen ottelun jälkeen yhä nollakerhossa. Tällä kertaa vaahteranlehtipaidat saivat nokkiin Saksalta, vaikka hallitsivat peliä.

Jääkiekon MM-kisojen uskomattomat yllätykset saivat jatkoa myös maanantai-iltana, kun Kanada hävisi Saksalle maalein 3-1. Tappio oli Kanadalle jo kolmas perättäin, eli kestomenestyjä ja lajin suurmaa on nollakerhossa, kun taas Saksa jatkaa puhtaalla pelillä.

Helpolla ei Saksan voitto irronnut ja joukkue teki myös paikoin itse oman elonsa tarpeettomankin hankalaksi jäähyilemällä. Kanada myllytti kaksi viimeistä erää aivan miten tahtoi ja toisessa erässä kanukeille tarjottiin jopa kaksi kertaa kahden miehen ylivoimaa, mutta Saksa kesti.

Kolmas erä oli Saksalta alusta loppuun asti urhoollista puolustustaistelua, eikä Kanada lopulta löytänyt reikiä Saksan puolustusmuurista ja jos löysi, niin unelmavireessä ollut maalivahti Mathias Niederberger hoiti loput. Niederberger otti peräti 39 torjuntaa ja valittiin vähemmän yllättäen Saksan parhaaksi pelaajaksi.

Kanadan kaataminen ei ole Saksalle aivan ainutlaatuista herkkua, mutta hyvin harvinaista sellaista. Edellisen kerran Saksa on voittanut Kanadan MM-kisoissa vuonna 1996, jolloin Saksa pieksi Kanadaa tauluun alkulohkon ottelussa jopa maalein 5-1.

Korbinian Holzer iskee kiekon tyhjiin ja varmistaa, että Kanada kärsii kisojen kolmannen tappionsa:

Katso myös: Video: Kazakstanin Viktor Svedberg pelikieltoon – rusikoi Jere Innalaa rumasti poikittaisella mailalla


Joukkueet: ,