Taitoluistelija Kamila Valijeva keksi melkoisen selityksen dopingkärylleen – syytti isoisänsä mansikkajälkiruokaa

Kamila Valijeva

Taitoluistelija Kamila Valijeva polkaisi aikamoiset meriselitykset dopingkärynsä taustoista CAS:n käsittelyssä.

Venäläinen taitoluistelija Kamila Valijeva sai neljän vuoden kilpailukiellon kiellettyjen aineiden käytöstä. Hän antoi positiivisen dopingnäytteen joulukuussa 2021 ollessaan vasta 15-vuotias.

Muun muassa BBC uutisoi, että Valijeva valitti tuomiosta, mutta urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS ei pitänyt selityksiä uskottavina, koska konkreettisia todisteita ei ollut.

Valijevan mukaan hän saattoi saada trimetatsidiinia kehoonsa isoisänsä tekemästä mansikkajälkiruoasta, sillä se oli mahdollisesti valmistettu samalla leikkuulaudalla, jolla isoisä pilkkoi sydänlääkkeitään. Valijevan mukaan hän oli saattanut myös juoda samasta lasista, jossa hänen isoisänsä oli liuottanut lääkkeitään.

Lisäski Valijeva piti mahdollisena, että joku oli sabotoinut hänen ruokansa tai juomansa ja lisännyt sinne salaa kiellettyjä aineita. Selitykset eivät menneet läpi, koska Valijeva ei pystynyt todistamaan esimerkiksi sitä, että hänen isoisänsä olisi edes käyttänyt sydänlääkettä ennen käryä.

– Todisteissa oli liian monia puutteita ja liikaa avoimia kysymyksiä, joihin ei löytynyt vastausta, CAS:n raportissa todetaan.

Venäjän oma antidopingtoimisto RUSADA piti aluksi Valijevaa syyttömänä, mutta Maailman antidopingtoimisto WADA valitti RUSADA:n päätöksestä CAS:iin.

Tuomion myötä Valijevan kilpailutulokset mitätöitiin ja Venäjän joukkueen olympiakultamitali Pekingistä 2022 vaihtui pronssiin. Venäjän valtiojohto on todennut, ettei se hyväksy CAS:n päätöstä ja että se aikoo puolustaa venäläisten urheilijoiden oikeuksia.

Tsekkaa myös: Transnaiset dominoivat lentopallon yliopistosarjaa Kanadassa – lyönnit aiheuttaneet vastustajille aivotärähdyksiä