Loistavaa! Kalle Samooja piikkipaikalta viikonlopulle!

Kalle Samooja
Kuva: Getty Images

Suomalaisgolfari Kalle Samooja on hurjassa iskussa European Tourin Kenya Openissa. Mies painoi kaksi ensimmäistä kierrosta yhteistulokseen -11 ja lähtee kärjestä viikonlopulle.

Kalle Samooja aloitti torstaina pelit mainiosti. Tulos -6 toi jaetun 2. sijan, joten kaikki oli täydellisesti avoinna perjantaille. Sama tahti jatkui myös 2. kierroksella, sillä birdiet olivat pääosassa tuloskortilla. Perjantaina tulos oli lopulta -5 ja se tarkoitti upeaa yhteistulosta -11.

Tämä vei suomalaisen lopulta kärkipaikalle, sillä muut kärjessä eivät pystyneet vastaavaan. Edelleen kärki on kuitenkin tiukka, sillä toisena oleva Connor Syme on vain yhden lyönnin päässä.

Mainos alkaa

Edessä onkin valtaisan hieno viikonloppu, kun Samooja metsästää uransa ensimmäistä European Tourin voittoa. Matka on kuitenkin vasta puolivälissä, joten epäonnistumisiin ei ole varaa lauantain ja sunnuntain aikana.


Pelaajat: