Kalle Samooja pelasi huiman päätöskierroksen – palkintona 8. sija Lontoon ET-kisassa

Kalle Samooja
Kuva: Getty Images

Kalle Samooja nousi hienon päätöskierroksen ansiosta kärkikymmenikköön Lontoossa pelatussa European Tourin kisassa.

Samoojan alkukierrosten pelejä vaikeutti kadoksissa oleva puttipeli – sekä myös osaltaan pelikavereiden toiminta.

– Puttaaminen on tällä hetkellä sen verran synkkää, että on vaikea tehdä tulosta. Sitten kun sain ryhmään vielä kaksi etanaa, niin kyllä siinä vähän oli pääkoppa kireällä, Samooja kommentoi ryhmänsä hidastempoista peliä lauantaina.

Mainos alkaa

Sunnuntaina rytmi löytyi jälleen ja turkulaislähtöisen pelurin korttiin ei merkitty kuuden birdien lisäksi yhtään bogieta. Kierrostulos 66 (-6) nosti hänet lopulta komeasti kahdeksannelle sijalle ja toi hieman vajaat 30 000 euron tienestit.

– Hieno lopettaa kisa tuollaiseen kierrokseen. Lyönti oli jälleen hyvää ja sain jonkun putin sentään sisään, Samooja sanoi tiedotteessaan.

Voittoon golfasi skotlantilainen Calum Hill (-16), jolle Samooja jäi neljä lyöntiä.

Sami Välimäki oli yhteistuloksellaan -5 kilpailun 44:s. Kisan koko tuloslistan voit katsastaa European Tourin sivuilta.


Pelaajat: