Kalle Samooja iskuasemissa LIV-kiertueella – suomalaisen debyytin kunniaksi julkaistiin huikea dokumenttivideo

LIV Kalle Samooja The Open
Kuva: Getty Images

Kalle Samooja pelasi uransa ensimmäisen kierroksen LIV Golf -kiertueella perjantaina ja tulos olikin mainio. Asetelmat viikonlopulle ovat hyvät.

Samoojan debyytti sujui mainiosti, sillä suomalainen on loistavissa asetelmissa ennen viikonlopun kahta kierrosta. Joukkuekisassa suomalainen on peräti toisena, kun taas yksilökisassa Kalle Samooja jakaa 12. sijaa. Ensimmäiselle kierrokselle mahtui viisi birdietä sekä kaksi bogeyta.

Samoojan voittokerroinkin on tullut alaspäin, sillä Coolbetilla ennen kisaa Samoojan voitosta annettiin 201. Nyt tuo kerroin on 151. Se voisi olla paljon pienempikin ellei kärjessä oleva Joaquin Niemann olisi pelannut niin tajuttoman kovaa kierrosta. Chileläinen pelasi perjantaina tuloksen -12, joka on viis lyöntiä parempi kuin seuraavalla oleva. Suomalainen taistelee kuitenkin ihan tosissaan TOP10-sijoituksesta, joten jännitettävää riittää. Edellä oleva Marc Leishman on hyvä mittatikku lauantaille. Kaksikko löytyy myös Coolbetin H2H-kohteista, jossa Samoojalle saa kertoimen 2.40 ja Leishmanille 1.55.

Perjantaina julkaistiin Samoojan LIV-debyytin kunniaksi myös huikaiseva dokumenttivideo viime kauden The Open -turnauksesta, jossa suomalaispelaaja oli ensimmäistä kertaa mukana. Mukana on pätkiä satumaisesta The Openista sekä kuullaan itse herraa että hänen valmentajaansa Mika Piltziä.

Katso Kalle Samoojan The Open -turnauksesta ainutlaatuinen dokumenttivideo


Pelaajat: