Kalle Samooja valmiina uuteen kauteen European Tourilla – ”Peli tuntuu olevan terässä”

Kalle Samooja valmiina uuteen kauteen European Tourilla – ”Peli tuntuu olevan terässä”

Turkulainen golfari Kalle Samooja lähtee golfin European Tourin uuteen kauteen konkarina – onhan kyseessä jo toinen vuosi supertähtien värittämällä kiertueella.

Samoojan viime kausi sujui hienosti ja tuloksena oli rankingin sekä rahalistan 62. sija. Yhteensä mies tienasi vuoden aikana pelaamalla 605 000 euroa. Vuoden ehdottomiin kohokohtiin voidaan lukea Sveitsin kisa, josta tuloksena oli toinen sija.

32 ikävuotta tammikuun lopulla mittariin saava Samooja ehti kauden jälkeen pitää pienen lomankin, mutta ”off-seasonin” elämänmenoon on kuulunut myös paljon itsensä kehittämistä ja treenaamista.

– Välinepuolta tulee vähän uudistettua tulevalle kaudelle ja sen lisäksi hain hieman treeniajatuksia Atlantin toiselta puolelta, Yhdysvalloissa pikaisesti käväissyt Samooja kertoo.

Kausi käyntiin Abu Dhabista

European Tourin kausi 2020 käynnistyy Samoojan osalta tuota pikaa.

– Täällä Abu Dhabissa viritellään jo miestä kuntoon kohta alkavan kauden alla, ja torstaina se sitten potkaistaan käyntiin heti kolmen kisan pötköllä. Peli tuntuu olevan tällä hetkellä kohtalaisen hyvässä terässä, Samooja kertaa tunnelmiaan Pallomeri.netille.

Lämpöä ainakin tulee piisaamaan, sillä Abu Dhabin jälkeen miehellä on edessään kisat Dubaissa sekä Saudi-Arabiassa.

Samooja nähtiin viime vuonna golfviheriöillä Coolbetin lätsä päässä, ja samainen yhteistyö jatkuu myös vuonna 2020.

– Katsotaan, mitä kaikkea sen yhteistyön ympärille saadaan sitten kauden aikana nivottua. Edellinen kausihan oli hieno startti ET-uralle, ja oli mahtavaa saada Coolbet sille matkalle mukaan. Tästä on hyvä jatkaa, Samooja päättää.

Jaa tämä:


Pelaajat:

Aiheeseen liittyvät julkaisut