Kaapo Kakko joutui tiistain NHL-kierroksella melkoisen ryöstön kohteeksi, kun New York Rangers oli matkannut Los Angeles Kingsin vieraaksi.
Kakko vei Rangersin toisen erän lopulla 3-2-johtoon, kun suomalaishyökkääjä lapioi reboundin sisään ja sinetöi samalla Rangersin hienon nousun 0-2-tappioasemasta johtoon.
Kakolla oli päätöserän alkupuoliskolla loistopaikka viedä joukkueensa jo kahden maalin karkumatkalle, kun Kings-vahti Cal Petersen oli ajautunut sivuun maaliltaan. Kakko laukoi, mutta puolustaja Alexander Edler oli hoitamassa loistavalla tavalla veskarin hommia, ja samalla myös Petersen syöksyi paikalle torjunnalla, joka piti numerot 4-3:ssa.
Hidastuksesta on nähtävissä, että vaikka Peterson pääsikin hanskallaan kiekkoon, varsinaisen torjunnan teki kuitenkin Edler.
Vain hetkeä myöhemmin Kings sai hurjan pyörityksen taltutettua, kuskasi kiekon toiseen päätyyn ja tuli tasoihin Sean Walkerin osumalla. Rangers meni kuitenkin uudemman kerran edelle Chris Kreiderin toimesta, ja samainen mies naulasi 5-3-loppulukemat tyhjiin.
Tsekkaa myös: Montreal ja Buffalo laittoivat hurjat maalitalkoot pystyyn – vastaava nähty viimeksi lähes 30 vuotta sitten
Cal Petersen ja Alexander Edler ryöstivät yhdessä Kaapo Kakon:
LA Kings tasoitti pelin vain hetkeä myöhemmin:
Videon voit katsoa myös Sportsnetin YouTubessa.
Pelaajat: Kaapo Kakko
Joukkueet: Los Angeles Kings,New York Rangers