Serie A:n huippumatsi jää pelaamatta – Juventus valmistautuu silti otteluun, johon Napoli ei aio saapua

Juventus-napoli / Pallomeri.net

Serie A:n huippuottelu Juventus-Napoli jää pelaamatta, mutta tilanne on erittäin sekava, sillä ottelua ei ole virallisesti peruttu.

Italialainen urheilulehti La Gazzetta dello Sport kertoo, että Serie A -viikonlopun odotetuin kamppailu jää pelaamatta sunnuntaina, koska Napoli ei matkusta Torinoon hallitsevan mestarin Juventuksen vieraaksi.

Sekava tilanne johtuu Napolin pelaajien Piotr Zielinskin ja Eljif Elmasin sekä yhden seuratyöntekijän positiivisista koronavirustesteistä. Napolin seudun paikallisen terveysviranomaisen ASL:n kanta oli, että määrättyjen pelaajien ja päävalmentaja Gennaro Gattuson on eristäydyttävä virukselle altistumisen vuoksi.

Teknisesti ottaen viranomaiset eivät ole määränneet Napolia matkustuskieltoon, mutta seura on kuitenkin päättänyt olla lähtemättä Torinoon, jossa sen pitäisi kohdata Juventus sunnuntai-iltana.

Mainos alkaa

Samaan aikaan Italian pääsarja Serie A ei ole kuitenkaan ilmoittanut mitään ottelun peruuntumisesta tai siirtämisestä. Juventuksen julkaiseman tiedotteen mukaan torinolaisseura valmistautuu normaalisti illan otteluun.

Jos Napoli ei saavu Juventuksen kotistadionille otteluaikaan mennessä, ottelun erotuomarin on sääntöjen mukaan odotettava 45 minuuttia ja sen jälkeen tuomittava peli Juventuksen 3-0-voitoksi.

On kuitenkin mahdollista, että Napoli saa vielä mahdollisuuden taistella pisteistä nurmella Juventusta vastaan. La Gazzetta dello Sport näet raportoi, että Napoli on virallisesti pyytänyt Serie A:lta ottelun siirtämistä.

Gazzettan tavoittaman Napolin asianajajan Mattia Grassanin mukaan perusteet ottelusiirrolle ovat olemassa.

– Torinoon lentäminen olisi tiennyt paikallisen terveysviranomaisen ohjeistuksen rikkomista ja kaikkien siitä aiheutuvien lakiseuraamuksien kohtaamista. Näiden syiden vuoksi olemme pyytäneet kansallista liigaa Serie A:ta siirtämään ottelua myöhemmäksi, Grassani kommentoi lehdelle.

Napoli koko joukkue aiotaan testata uudelleen maanantaina ja tiistaina.

Tsekkaa myös: Video: Chilessä nähtiin kaikkien aikojen paidasta repiminen – Colo Colo -peluri riuhtoi repijää perässään


Joukkueet: ,