Juuse Saros sai täysin uskomattoman jäähyn – tuomari antoi kahden minuutin rangaistuksen torjuntaliikkeestä

Juuse Saros Nashville Predators

NHL-tuomari kaivoi melkoisen ässän hihastaan, kun Juuse Saros torjui vastustajan laukauksen ja sai palkkioksi kahden minuutin jäähyn.

Ottawa Senators voitti Nashville Predatorsin jatkoajalla maalein 4-3 värikkäiden vaiheiden jälkeen, sillä Predators johti ottelua jo 3-0, kunnes Senators kiri rinnalle ja lopulta ohi.

Yksi erikoinen käänne, joka ei näkynyt tulostaululla, mutta olisi hyvinkin voinut, oli Predators-vahti Juuse Saroksen saama hämmästyttävä rangaistus. Tämä tapahtui hieman ennen kolmannen erän puoltaväliä, jolloin peli oli jo tasalukemissa 3-3.

Senators sai pelattua kiekon maalin eteen Tim Stützlelle, joka pääsi laukomaan. Saros venytti hienon jalkatorjunnan Stützlen laukaukseen, mutta Stützle luisteli päin Saroksen jalkaa ja kaatui.

Päädystä tilannetta seurannut tuomari repäisi hihastaan todellisen ässän ja antoi Sarokselle kahden minuutin rangaistuksen kampituksesta. Toisin sanoen Saros sai siis käytännössä rangaistuksen siitä, että hän hoiti työnsä asianmukaisesti täysin luonnollisella torjuntaliikkeellä. Saros kävikin ratkaisusta ymmärrettävästi kuumana, mutta turhaan.

Juuse Saros torjuu laukauksen ja saa kahden minuutin rangaistuksen:

Katso myös: Todellinen kenttämiehen erikoinen NHL:ssä – Michael McCarron iski limpun Ottawan rysään


Pelaajat:
Joukkueet: