Jürgen Klopp tuuletti voittomaalia ja lähti aukomaan neljännelle tuomarille – sitten iski kramppi takareiteen

Jürgen Klopp

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp saattoi elää pientä tunteiden vuoristorataa sunnuntaina, kun Anfieldille saapui vieraaksi Tottenham.

Liverpooli tuli hurjalla vauhdilla otteluun, kun taas Spurs oli aivan unessa. Lopulta ottelu näytti jo ratkenneen, kun isännät iskivät kolme maalia taululle 15 minuutissa.

Harry Kane toi vielä hitusen toivoa 39. minuutilla, kun hyökkääjä iski 3-1-kavennuksen.

Toinen jakso eteni pitkälle maaleitta, joten Liverpoolin voitto alkoi jo näyttämään melko varmalta. Toisin kuitenkin kävi, sillä ensiksi Son Heung-min iski maalin 77. minuutilla ja puolestaan Richarlison tasoitti kamppailun ajassa 90+3.

Liverpool löysi kuitenkin vielä yhden vaihteen peliinsä, kun Diogo Jota iski voittomaalin ajassa 90+4. Tämä sai Pool-luotsi Jürgen Kloppin tuulettamaan räväkästi ja saksalainen kävi antamassa myös palautetta neljännen tuomarin naamalle.

Sen verran terävällä jalalla saksalainen oli liikenteessä, että myös takareisi alkoi kramppaamaan samalla hetkellä, joten mies joutui palaamaan koomisesti takaisin takareittänsä pidellen.

Lue myös: Lorient-vahti luuli tuomarin viheltäneen vaparin – pudotti pallon Kylian Mbappelle, joka iski maalin

Jürgen Klopp tuuletti liian rajusti – takareisi ei kestänyt juoksemista

https://twitter.com/ViaplayUrheilu/status/1652726376154234880?s=20

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Twitteristä!


Pelaajat:
Joukkueet: