Harvinaislaatuinen moka keskeytti MM-ottelun – Ranskan Jules Kounde pelasi kaulakorujen kanssa

Jules Kounde Ranska

Qatarin MM-kisoissa nähtiin erikoinen keskeytys, kun tuomaristo huomasi, että Ranskan Jules Kounde pelasi korut kaulassa.

Qatarin MM-kisoissa päästiin todistamaan hyvin harvinaislaatuista hetkeä, kun Ranskan ja Puolan neljännesvälieräottelu keskeytyi sunnuntaina. Erotuomari puhalsi pilliin 40. minuutilla, koska paljastui, että Ranskan Jules Koundella oli kaulassaan peräti kaksi kultaketjua.

Kaulakorujen käyttäminen ottelun aikana on säännöissä kiellettyä. Tavallisesti pelaajat tarkastetaan ennen ottelua, mutta sunnuntaina Kounden korut menivät tuomariston silmien ohi.

– Unohdin koko asian. Tämä ei toistu, Kounde totesi häpeissään ottelun jälkeen.

Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps ei ollut unohduksesta riemastunut.

– Hänellä ei ollut oikeutta tuohon. Tiedän, että Jules on hieman taikauskoinen. Hän käyttää kaulaketjujaan harjoituksissa. Sanoin hänelle , ettei hän onnekseen ollut edessäni. Pelaajat eivät saa käyttää ranne- tai kaulakoruja. He eivät myöskään saa käyttää kelloa tai aurinkolaseja. Hänen ei olisi tarvinnut käyttää sellaisia, Deschamps kiehui medialle.

Kounde voi saada keltaisen kortin, jos käyttää seuraavassakin ottelussa kiellettyjä koruja. Ranska voitti itse ottelun maalein 3-1.

Ranskan Jules Kounde pelasi 40 minuuttia korut kaulassa:

Katso myös: Australian maalivahti töhöili pahasti MM-kisoissa – seurajoukkuetoveri kuittaili Twitterissä


Joukkueet: