Video: Tuomarilta jäätävä ylilyönti loppuhetkillä – HIFK:n Juha Jääskä joutui pelistä ulos naurettavan tuomion vuoksi

Juha Jääskä HIFK / Pallomeri.net

HIFK-Tappara -ottelussa nähtiin kyseenalainen rangaistus, kun HIFK:n Juha Jääskä sai 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta.

On selvää, että jääkiekossa on syytäkin puuttua päävammoihin kovalla kädellä ja pyrkiä kitkemään niitä aiheuttavat ääliömäiset kontaktit pois, mutta välillä mennään myös tuomareiden osalta rajojen yli.

Tästä nähtiin varsin vastaansanomaton esimerkki tiistai-illan Liiga-kierroksella, kun HIFK:n Juha Jääskä sai 2+10 minuutin rangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta aivan varsinaisen peliajan lopulla.

Mainos alkaa

Jäähy tuli tilanteessa, jossa Jääskä pyyhkäisi kamppailutilanteessa hieman hanskallaan Tapparan Toni Utusen visiiriä. Päätuomari Petri Lindqvist näki tilanteen läheltä, mutta siitä huolimatta hän passitti Jääskän ulos pelistä.

Toki Lindqvistin tueksi on todettava, että Utunen myös tarttuu kädellään naamaansa ja piti näin huolen, että tuomari varmasti näkee kontaktin tapahtuneen, mutta se ei toki poista tosiasiaa, että tuomio meni pahasti yli tekoon nähden.

HIFK onnistui tappamaan tilanteesta seuranneen alivoiman ja voitti ottelun jatkoajalla maalein 4-3.

Juha Jääskä saa 2+10 minuutin jäähyn todella heppoisesti:

Katso myös: Video: SaiPan Simo-Pekka Riikola lensi suihkuun – taklasi vastustajaa tylysti selästä


Joukkueet: