Jose Mourinho on Tottenhamin uusi päävalmentaja!

Jose Mourinho on Tottenhamin uusi päävalmentaja!

Jose Mourinho palaa valmentajaksi Valioliigaan, sillä portugalilainen on tehnyt vuoteen 2023 asti kestävän sopimuksen Tottenhamin kanssa.

Tottenham antoi tiistaina potkut pitkäaikaiselle päävalmentajalleen Mauricio Pochettinolle, joka johdatti joukkueen viime kaudella Mestarien liigan finaaliin. Tulokset tällä kaudella olivat kuitenkin olleet heikkoja, joten Spurs turvautui äärimmäiseen ratkaisuun kääntääkseen kelkan.

Heti potkujen jälkeen käynnistyi spekulaatiot korvaajasta, jonka nimeä ei tarvinnut lopulta odottaa kuin keskiviikkoaamuun.

Uudeksi päävalmentajaksi palkattiin ManU:sta viime kaudella potkut saanut Jose Mourinho, joka teki suoraan Spursin kanssa kolmen ja puolen vuoden mittaisen sopimuksen.

Mourinhon valmennusuran saavutuksia kukaan ei voi kiistää, mutta viime vuosina menestys on kiertänyt portugalilaisen. Varsinkin ManU-aika oli iso pettymys, koska isot kriisit ja heikot tulokset olivat läsnä jatkuvasti seuran arjessa.

Nyt Mourinho saa kuitenkin loistavan mahdollisuuden kääntää myös oman uransa nousuun, sillä potentiaalia Tottenhamin joukkueessa on valtavasti.

Jaa tämä:

Joukkueet:
Pelaajat:

Aiheeseen liittyvät julkaisut