Jopolla Porvooseen katsomaan kakkosta #Pelipaikoilla

Sunnuntai päivästä muodostui yksi erikoisimmista lähes 26-vuotisessa historiassani. Kävin katsomassa fudiksen kakkosen itäisen lohkon hegemoniakamppailun FC Futura vastaan Viikkarit Porvoossa. Menopelinä toimi Itä-Helsingistä lähtiessä paljon osumaa ottanut Jopon kopio ja paluumatkalla ei enempää eikä vähempää kuin bussi. Olisi tarjolla ollut korkeamman tason fudista lähempänäkin, mutta mikä ihme sai lähtemään Porvooseen? Päivän tarina on mielenkiintoinen ja tapahtumarikas, suosittelen lukemaan sen kokonaan!

Äärimmäisen itähelsinkiläinen sunnuntaiaamu valkeni kauniina Vuosaaren suunnalla. Urheilupäivää budjetoidessani totesin, ettei Leijonilla ole enää ohjelmaa, talvilajit on käytännössä loppuneet ja oma urheilukaan ei juuri inspiroinut. Lähdin miettimään pitkästä aikaa Veikkausliigan otteluun lähtemistä, ihan sama onko kyseessä HIFK tai HJK.

HIFK pelasikin eilen Jaroa vastaan kotona. Lippujen hinnat olivat kuitenkin hieman korkeammat kuin olin ajatellut, joten siirryin suoraan katsomaan miten alempien sarjojen otteluohjelmat osuisivat maantieteelliseen sijaintiin. Viikkareiden kakkosen matsi pelattiin Porvoossa ja siirrytään tarinassa nopeammin kohti tätä näytelmää. ”Vaimo” innostui järkyttävän huonosta ideasta lähteä pyöräilemään tämä marathoni kohti pelipaikkoja.

Mainos alkaa

Metsä Maisemat olivat todella euforisen kauniita heti alkumatkasta!

Matka starttasi noin kello 12.00 ja pelin alkuun oli kolme tuntia. Kerran aiemmin olimme pyöräilleet tätä reittiä ja muistinkin tämän olevan trikoohousuisten pyöräilijöiden pyhiinvaelluspaikka. Meitä ohiteltiin surutta niin naisten, miesten kuin lasten toimesta. Kirittäjänä toiminut matkaseuralainen päätti ottaa äitinsä pyörän jarrut käyttöön aina alamäessä: ”Kun ei ole kypärää ja tämä pyörä ei ole vielä riittävän tuttu.”

Trikoo Oikealta ja vasemmalta tultiin ohi

Hiljaa hyvä tulee ja pääsimme ensimmäiselle pysähdyspaikalle ihan hyvissä ajoin. Oman feikkijopon ketjut olivat napsahtaneet sijoiltaan jo kolme kertaa, joka toi osittain lisähaastetta matkaaan. Ensimmäisen stopin kaksi sämpylää ja kahvi olivat tuoreita ja hinta yhteensä yhdeksän euroa. Keskustelu kahvipaikalla todella todisti, ettei allekirjoittaneella ole ollut mitään hajua Suomen kakkosen fudiksesta tai sen joukkueista.

Kahvila Romanttinen pysähdyspaikka tarjosi tuoretta sämpylää!

”Viikkarit pelasi ehkä viisi vuotta sitten Veikkausliigaa.” En mitenkään pystynyt uskomaan tätä, koska mitään muistikuvia väitteestä ei ollut. Minkälaista fudista tästä matsista voi sitten odottaa, kuinka ammattilaisia tällä tasolla pelaa, millainen tapahtuma on ylipäänsä kyseessä? Halusin lähteä viemään oman panoksen suomalaisen fudiskulttuurin nostattamiseen ja nauttimaan ottelutapahtumasta.

pelipaikoilla Alle kolme tuntia ja perillä!

Porvooseen päästyämme ja stadikan löydettyämme ottelun alkuun oli vielä 8 minuuttia. Matkaaikaa kertyi lopulta ripauksen vajaa kolme tuntia. Oletinkin, että matsiin maksaa jotain sisään, mutta en osannut arvioida kuinka paljon. Lippu aikuiselta maksoi kahdeksan euroa ja se piti maksaa käteisellä.

Käteisen puuttuminen lompakosta tarkoitti pyöräilyä kohti ottoa ja ja ensimmäisen minuutin missaamista ottelusta. Ja mikä huvittavinta, heti sillä hetkellä oli tehty ottelun avausmaali, jolla FC Futura siirtyi 1-0 johtoon. No, onneksi tätä vauhtia kun maaleja tulee, niin tullaan näkemään vielä monta!

Katsomo Pääkatsomo veti noin 150 ihmistä

Vedot oli tietenkin lyöty Viikkareille, joten ei muuta kun kannustamaan paikallisten fudisfanien keskelle. Kenttää ympäröi juoksurata, joka oli käytännössä vapaata liikkumatilaa. Jotain romanttista tilanteessa oli, kun ottelua pystyi katsomaan vähän mistä ikinä halusi kuten junnujen fudisturnauksissa. Spottasimme jopa yhden tyypin katselemassa peliä omalta parvekkeeltaan.

Viikkarit painoi kovaa, mutta tuloksetta. Muutamat hienot suoritukset ja taitavat pelaajat saivat fudiksen välillä näyttämään jopa viihdyttävältä. Kliinisyys viimeistelystä ontui kuitenkin kuin Huuhkajilla konsanaan ja maalivahdit vetivät kerta toisensa jälkeen pidemmän korren.

Parasta viihdettä oli aito fudiskatsomoista tuttu katsomon huutelu. Tuomari sai oman osansa porvoolaisilta ja tunteet nousivat pintaan. Pelissä nähtiin kaksi punaista korttia, joista toinen oli suora punainen Viikkareille kun peli meni todella rumaksi jälkitilanteessa.

Punainen Tunteet kuumenivat lopussa

Kiri jäi vierasjoukkuuelta unelmaksi kun FC Futuran puolustus korjasi pallot kerta toisensa jälkeen paniikkipotkuilla pois omalta alueelta. Tapahtuma itsessään olisi kaivannut muutamia lisämaaleja, mutta jotain romanttista tässä piskuisessa kakkosen matsissa oli kuitenkin. Lisämielenkiintoa toi vedonlyönti, jonka avulla jännitysmomentti kasvoi uusiin sfääreihin. Ottelu päättyi 1-0 ja vedot menivät vahvasti ohi!

Päivän jännitysmomentit eivät kuitenkaan olleet vielä loppu. Tulimme bussilla kotiin, jotta tyttöystävä kerkesi omaan fudismatsiinsa ja pääsin itse rentoutumaan sohvalle katsoen golfia ja NBA:ta. Huippu-urheiluilta sai uuden käänteen kun anoppi soitti noin kello 22.00. ”Vein juuri Hannan sairaalaan, ei ole tulossa vähään aikaan kotiin.”

Parempi puolisko oli vääntänyt nilkkansa uuteen uskoon ja sain katsoa huippu-urheilua täydessä rauhassa muutaman Virosta kärrätyn lonkeron seurassa. Sunnuntaista ajattelin jatkossakin rakentaa urheilukulttuurin edistämispäivän. Tänä kesänä on pakko käydä tutustumassa mitä moninaisimmilla kulkuvälineillä mitä erikoisempiin urheilutapahtumiin. Jos ei itseään saa sohvalta ylös ja lähde katsomaan pienen budjetin seurojen matseja, niin millä ihmeellä voisi kuvitella kenenkään muunkaan lähtevän tukemaan näitä tapahtumia?

Suomalainen urheilukulttuuri nousee vain sinun ja minun ja meidän kaikkien pienellä panostuksella. Seuraavaksi ohjelmassa saattaa olla Veikkausliiga, pesäpallo tai vaikka jenkkifudis -ottelu!

Olipahan ainakin hyvin vahvasti normaalista poikkeava sunnuntai! – @NTyry

Ensi viikonloppuna lauantai on #Pelipaikoilla päivä. Lähden viettämään omaa syntymäpäivääni johonkin kesäiseen urheilutapahtumaan jollain erikoisella kulkuneuvolla. Nyt saa laittaa ehdotuksia, mistä Pallomeri.net on raportoimassa urheilukulttuurin nostattamisesta viiden päivän kuluttua! Paras ehdotus tullaan toteuttamaan.

  Makkara Tärkeintä on, että ensi lauantain tapahtumasta löytyy makkaraa!