Joost Luiten menetti hermonsa golfin European Tourin finaaliturnauksessa ja sai samalla kertaa peräti kolme mailaa jumiin samaan puuhun.
Dubaissa pelatussa golfin European Tourin finaaliturnaus ei mennyt Joost Luitenin osalta aivan lapaan ja hänen turhautumisensa purkautui koomisena tapahtumasarjana sunnuntaina, eli turnauksen päätöspäivänä.
Luiten pelasi päätöspäivän tulokseen 73, eli yhden yli parin. Hän oli lopulta sijalla 48. Luitenin päätöskierroksen erikoisin hetki nähtiin yhdeksännellä reiällä. Hän oli tehnyt edellisellä reiällä bogeyn, ja tunteet olivat pinnassa.
Yhdeksännen reiän avauslyönti epäonnistui ja Luiten poltti hermonsa. Hän purki turhautumistaan heittämällä driverinsa puuhun. Hänen epäonnekseen maila kuitenkin jäi kiinni latvuksiin ja jumahti puuhun.
Tässä vaiheessa Luiten teki, kuten suurin osa vastaavassa tilanteessa tekisi, eli hän yritti pudottaa mailaa puusta heittämällä toisen mailan sitä päin. Tuloksena oli se, että toinenkin maila jäi puuhun. Luiten ei luovuttanut, vaan otti käteen kolmannen mailan ja lopputulos oli tismalleen sama. Kolmaskin maila jäi nalkkiin. Vasta tämän jälkeen Luiten tarttui muihin kättäpitempiin pelastaakseen mailansa.
– Olin turhautunut. Tämä oli yksi niitä viikkoja, kun mikään ei onnistu. Tämä veti viikon hyvin yhteen, Luiten kommentoi surkuhupaisaa tapausta European Tourin verkkosivuilla.