Jonne Koski ykkössijalta Crossfitin MM-kisojen toiseen päivään

crossfit games 2015 pallomeri.net
crossfit games 2015 pallomeri.net

Porilainen Jonne Koski lähtee kärkipaikalta Crossfit Gamesien, eli lajin MM-kisojen, toiseen päivään Carsonissa, Kaliforniassa. Entinen huippu-uimari oli elementissään avauslajissa, jossa uitiin yhteensä noin kilometrin matka sekä melottiin paddleboardilla käsin kaksi mailia. Kärkisija heltisi selvällä erolla.

Toisessa lajissa, jossa piti kantaa hiekkasäkkejä tennistadionin eteläpäädystä pohjoispäätyyn, porilainen oli kahdeksanneksi nopein.

Kolmas laji, joka sisältää juoksua, punnerrusta, leuanvetoa ja kyykkyjä, starttaa perjantai-iltana klo 22:30 Suomen aikaa.

Kisat päättyvät sunnuntaina.

Mainos alkaa

Koski on toista kertaa mukana maailman kovakuntoisimman ihmisen tittelin metsästyksessä. Viime vuonna sijoitus oli 32., mutta tänä vuonna hän on ilmoittanut tavoitteen olevan kympin sakissa. 20-vuotias Koski on kisojen nuorin karsintojen kautta finaalivaiheeseen selviytynyt osallistuja.

Kosken harjoittelukaveri/valmentaja Mikko Salo voitti kisat vuonna 2009.

Kisoja voi seurata suorana Crossfit Games -sivustolta TÄSTÄ LINKISTÄ.