Pelicans sai järkyttäviä uutisia – Jonas Enlund loukkaantui täysin harmittoman näköisessä tilanteessa, kausi ohi

Jonas Enlund Pelicans

Lahden Pelicans kertoo, että tuore vahvistus Jonas Enlund loukkaantui perjantaina pahasti. Hänen kautensa on näillä näkymin ohi.

Pelican tiedottaa verkkosivuillaan, että Jonas Enlund koki kovia perjantaina pelatussa kotiavauksessa KalPaa vastaan. Alustavien arvioiden mukaan polvivamman ottelussa saanut Enlund ei enää tällä kaudella ehdi pelikuntoon.

Vasta reilut pari viikkoa sitten Pelicansin mukaan liittynyt Enlund loukkaantui ottelun päätöserässä, kun hän kolaroi varsin kevyen näköisesti joukkuetoveri Juuso Jämsenin kanssa. Seuraukset olivat kuitenkin kaikkea muuta kuin kevyet. Enlundin polvesta meni eturistiside poikki ja myös sivusiteestä sekä kierukasta löytyi repeämiä.

– Kyseessä oli harmiton tilanne. Tulin maalin takaa ja törmäsin ”Jämyn” kanssa. Polvi vääntyi ikävästi, vaikka kontakti ei ollut kovin iso, Enlund kertoo tiedotteessa.

Enlundin toipumisennuste on synkkä, sillä sairaslomaa on luvassa seuraavat 6-9 kuukautta.

– Ketuttaa kuin pientä sikaa. Loukkaantumiset ovat kuitenkin osa tätä ammattia. Nyt alkaa työnteko sen eteen, että tulen entistä vahvempana takaisin, toteaa Enlund.

– Harmillinen juttu Jonaksen ja samalla koko joukkueen puolesta. Tämä avaa mahdollisuuksia uusille vastuunkantajille. Seuraamme pelaajamarkkinoita aktiivisesti, mutta vielä tässä hetkessä ei ole mitään tiedotettavaa, kommentoi puolestaan Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen niin ikään seuran tiedotteessa.

Tämä harmittoman näköinen törmäys teki sen verran pahasti tuhoa, että Jonas Enlund joutui kuukausien sairaslomalle:

Katso myös: Juuso Pärssinen maalasi tylyn tyylikkäästi Nashvillen harjoituspelissä – härski livautus Panthers-vahdin putkista


Joukkueet: