Jon Rahm siirtyy LIV-kiertueelle – saa satojen miljoonien takuupalkkion

Jon Rahm US Open golf - pallomeri.net

Espanjalaispelaaja Jon Rahm, 29, siirtyy tulevalla kaudella pelaamaan LIV-kiertueelle – ja kuittaa tästä luonnollisesti mukavan palkkion.

Rahmin siirtyminen asettuu hieman kyseenalaiseen valoon, sillä vielä viime vuonna mies sanoi, etteivät kyseinen kiertue ja sen formaatti ole hänelle mieluisia. Samalla Rahm myös julisti urheiluromanttisesti, että hänen sydämensä sykkii PGA Tourin suuntaan.

Sydän on kuitenkin ostettavissa, sillä nyt Rahm on kääntänyt kelkkansa ja siirtyykin saudirahoitteiselle LIV:lle. Kipurahoja PGA Tourin jättämisen aiheuttamien sydänsurujen korjaamiseen hän saa pelkästään allekirjoitusbonuksen ja peruspalkan muodossa 300 miljoonaa dollaria.

Kun mukaan lasketaan mahdolliset menestyspalkkiot ja muut bonukset, voi tuo summa nousta jopa 600 miljoonaan euroon.

– En voi kommentoida sopimuksen yksityiskohtia. Taloudellinen korvaus on hyvä, mutta en pelaa golfia vain rahasta. Mutta isänä ja aviomiehenä minun täytyy tarttua tällaisiin mahdollisuuksiin, Rahm sanaili Fox tv-kanavalle.

Mikään tyhjätasku Rahm ei toki ole aiemminkaan ollut, sillä pelkästään tänä vuonna hän on tienannut PGA Tourilta lähes 17 miljoonaa dollaria.

Lue myös: Suuri muutos golfiin – pallojen lentopituutta rajoitetaan


Pelaajat: