Video: Jokipoikien Lassi Raitanen sai 8 ottelun pelikiellon älyttömästä taklauksesta

Lassi Raitanen - Juho Korhonen - pelikielto jokipojat mestis - pallomeri.net

Jokipoikien puolustaja Lassi Raitanen on saanut peräti 8 ottelun mittaisen pelikiellon viime perjantain Hermes-ottelun tapahtumien seurauksena.

Raitanen taklasi ottelussa Hermeksen Juho Korhosta tavalla, jota Mestiksen kurinpitoryhmä kutsui “piittaamattomaksi”. Korhonen selvisi tempustaan ottelun aikana kuitenkin vain kahden minuutin rangaistuksella.

Niskat edellä laitaa päin lentänyt Korhonen loukkaantui tilanteessa ja hänet vietiin paareilla ulos kentältä.

19-vuotias Korhonen kuljetettiin myös sairaalaan, mutta nuorukaisen voinnista ei ole kerrottu julkisuuteen vielä lisätietoja. Kurinpitoraportissa loukkaantumista kutsutaan kuitenkin vakavaksi.

– Vastaavanlaisten taklausten voidaan pitää sisällään myös merkittävän loukkaantumisriskin, joka tässä tapauksessa on konkretisoitunut taklattavan pelaajan vakavana loukkaantumisena. Edellä mainittu vakava loukkaantuminen vaikuttaa korottavana tekijänä asian seuraamusharkinnassa, kurinpitoraportissa todetaan.

–  Kurinpitoryhmä katsoo taklauksen olleen tilanteeseen nähden ylimitoitettu ja heijastavan vastustajan kunnioituksen puutetta.

Koko raportin voit lukea Mestiksen sivuilta.

Mestistä suorana lähetyksenä pääset seuraamaan Elisa Viihteen välittämänä.

Lassi Raitanen taklaa Juho Korhosta:

Jos yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen Twitterissä.

Tsekkaa myös: Tuoreimmat jääkiekko-uutiset


Pelaajat: ,
Joukkueet: ,