Toronto voitti ottelusarjan ensimmäistä kertaa 19 vuoteen – John Tavares iski jatkoaikamaalin melkoisella tuurilla

John Tavares teki voittomaalin

Toronton playoff-kirous päättyi, kun John Tavares sinetöi jatkoajalla seuran ensimmäisen ottelusarjavoiton vuoden 2004 jälkeen.

Toronto Maple Leafs oli viimeksi voittanut pudotuspeleissä ottelusarjan kaudella 2003-2004, jolloin Ottawa Senators kaatui Ontarion derbyssä otteluvoitoin 4-3 ja kuiva kausi on pitänyt sisällään painajaismaisia tappioita kasapäin.

Nyt kirous on ohi, sillä Toronto kaatoi Tampa Bay Lightning kuudennen ottelun jatkoajalla maalein 2-1 ja jatkaa toiselle kierrokselle voitoin 4-2. Ottelun ratkaisijaksi nousi John Tavares.

On jotenkin osuvaa, että Toronto selätti mörkönsä maalilla, jossa oli mukana kosolti tuuria. Ne kuuluisat pomput kääntyivät siis vihdoinkin Toronton puolelle kaikkien pettymysten jälkeen, kun Tavares onnistui pistämään kiekon pussiin ajassa 64:36.

Tavares sai kiekon Tampan maalin takaa, kuljetti sen aloituspisteen kohdalle ja tempaisi sokkona kääntölaukauksen kohti maalia. Luukulla ei ainuttakaan vapaata Toronton miestä ollut, mutta vanhan sanonnan mukaisesti hyviä asioita tapahtui, kun kiekko toimitettiin maalille.

Tavaresin toimitus osui näet Tampan Darren Radyshin jalkaan ja kimposi siitä Tampan maaliin. Luonnollisesti Toronton voitto kirvoitti niin kentällä, katsomossa kuin Toronton lukuisissa kisakatsomoissa todella villit voitonjuhlat.

John Tavares nousi Toronton sankariksi sinetöimällä seuran ensimmäisen ottelusarjavoiton 19 vuoteen:

Tavaresin maali käynnisti villit voitonjuhlat niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin:

Katso myös: Sebastian Aho taklasi kiekottoman Sebastian Ahon – Sebastian Aho joutui jäähyaitioon


Pelaajat:
Joukkueet: