Joel Pohjanpalo osui kahdesti – Huuhkajat taipui kuitenkin Sveitsille

Joel Pohjanpalo huuhkajat sveitsi - pallomeri.net

Joel Pohjanpalo oli kovassa pelivireessä, kun Huuhkajat kohtasi keskiviikkoiltana harjoitusottelussa Sveitsin.

Voittoon asti Pohjanpalon kaksi maalia eivät kuitenkaan Suomea riittäneet kantamaan, sillä Sveitsi nappasi voiton lukemin 3-2.

Mario Gavranovic vei Sveitsin johtoon 21. minuutilla, mutta Pohjanpalo tasoitti pelin kymmenisen minuuttia myöhemmin puskemalla kulmapotkun sisään.

Mainos alkaa

Ennen taukoa Djibril Sow rikkoi Onni Valakaria boksissa ja seurauksena oli rangaistuspotku. Pohjanpalo vei Suomen pilkulta varmasti 2-1-johtoon.

Toisella jaksolla Ruben Vargas kuitenkin tasoitti pelin ensin komealla tavalla, minkä jälkeen Haris Seferovic tekaisi 86. minuutin voittomaalin paitsiolta haiskahtaneen tilanteen jälkimainingeissa.

Pohjanpalon hyvä vire on tervetullut asia, sillä jalkapallon EM-kisat lähestyvät kovaa vauhtia, ja hyökkäystehoja kaivataan Teemu Pukin rinnalle.

Suomi aloitti MM-karsintaurakkansa kahdella tasapelillä, kun pistejakoon päädyttiin niin Bosnia-Hertsegovinan kuin Ukrainankin kanssa.


Pelaajat:
Joukkueet: