Jatkaako Kimi vuonna 2022? 

Kimi Räikkönen
Kuva: Getty Images

Kimi Räikkönen jos kuka on todellinen Formula 1 -veteraani. Miehellä on takanaan jo 343 osakilpailua, joka tekee hänestä kaikkien aikojen kokeneimman formulakuljettajan koko F1-historiassa. Nyt 41-vuotiaana Kimi on kuitenkin myös kisojen iäkkäimpiä kuljettajia ja spekulaatiot Räikkösen uran jatkosta käyvät villeinä.

Takana upea uraputki

Kimi nähtiin ensimmäistä kertaa Sauberin väreissä F1-radalla vuonna 2001 Australian osakilpailussa. Miehen todella vahva ja vakuuttava aloitus herätti kiinnostusta McLarenin leirissä, jonka seurauksena hänet pestattiin korvaamaan Mika Häkkinen kaudelle 2002. Ferrarilla ajaneen Michael Schumacherin dominoidessa noihin aikoihin formuloita suvereenisti myös Räikkönen onnistui yllättämään heti ensimmäisessä osakilpailussaan nousemalla palkintopallille. Loistelias ensimmäinen kausi McLarenilla sai tulevinakin vuosina jatkoa, joka sinetöi Räikkösen maineen kylmähermoisena ja äärimmäisen taitavana formulakuskina.

Parhaillaan käynnissä on hänen 19. kausi. Yli kahden vuosikymmenen mittainen formulaura on ollut täynnä upeita hetkiä ja onnistumisia, joihin lukeutuu muun muassa vuonna 2007 voitettu F1-maailmanmestaruus Ferrarin tallissa. Tilastot ovat muutenkin upeaa katsottavaa, sillä takana on 21 osakilpailuvoittoa, 18 palkintopallisijoitusta ja 46 nopeinta kierrosta. Vain harvat formulakuljettajat ovat yltäneet yhtä vaikuttaviin saavutuksiin kuin Räikkönen.

Mainos alkaa

Vaikka Räikkönen on yhä valtavan suosittu kuljettaja ja toiminut monen nykyään F1-radoilla ajavan nuoren ammattilaiskuskin esikuvana, vaikuttavat kaikkein loistokkaimmat ajat kuitenkin olevan takanapäin. Moni uumoilikin Räikkösen vetäytyvän formularadoilta jo vuoden 2020 haastavan kauden jälkeen, jonka aikana hän onnistui nappaamaan itselleen vain 4 pistettä sijoittuen siten kuljettajien listalla 16. sijalle. Tästä huolimatta ja useimpien yllätykseksi Räikkönen kuitenkin päätti jatkaa Alfa Romeolla vielä toisen vuoden Antonio Giovinazzin rinnalla.

Formulakausi 2021 haasteita täynnä

Viime aikoina harvat ovat liputtaneet Räikkösen voiton puolesta, ja vedonlyönti suosii nyt nuorempia kuljettajia. Kulunutta kautta ovat värittäneet vastoinkäymiset, jotka eivät ole ainakaan vähentäneet huhumyllyä Räikkösen eläkkeelle jäämiseen liittyen. Hän on ollut osallisena jo kahdessa kolarissa, joista kummankin katsotaan aiheutuneen keskittymiskyvyn herpaantumisesta. Esimerkiksi Portimaossa Räikkönen ajoi tallitoverinsa Giovinazzin perään ja myönsi itsekin heti kisan jälkeen, ettei ollut sillä hetkellä katsonut edessään olevaa ajorataa vaan keskittyneensä rattinsa asetuksiin. Hieman sen jälkeen Räikkönen kolaroi Itävallan osakilpailussa Sebastian Vettelin kanssa ja syynä pidettiin jälleen heikkoa keskittymistä ajosuoritukseen.

Nyt kun F1-kausi 2021 lähestyy päätöstään, Räikköseltä ei olla saatu suoria vastauksia jatkon suhteen. Monilta tahoilta on tullut varsin suoraa palautetta koskien sitä, milloin F1-kuljettajan on aika ymmärtää uransa tulleen päätökseen ja lopettaa kunniakkaasti. Jopa jotkut entiset ja nykyiset F1-kuljettajat ovat vihjailleet, että Kimin voisi olla viisainta päättää upea uransa kuluvan kauden päätteeksi.

Vaihtoehdot jatkon suhteen?

Räikkönen ei ole kertonut suunnitelmistaan tulevaisuuden suhteen, joten mahdollisuudet jatkon suhteen ovat avoinna. Yhtenä mahdollisuutena on toki edelleen se, että mies jatkaa formuloissa vielä yhden kauden Alfa Romeolla. Kaudelle 2022 ollaan kuitenkin ottamassa käyttöön uusia aerodynamiikkaa koskevia säädöksiä, joihin sopeutuminen voi tuottaa haasteita. Räikkönen itse on ottanut kantaa asiaan toteamalla, etteivät uudet säädökset kuitenkaan vaikuta hänen tuleviin päätöksiinsä millään tavalla.

Faktaa on kuitenkin se, että F1-radoille on ilmestynyt uusi formulakuljettajien sukupolvi. Mikäli Räikkönen päättää lopettaa uransa tähän kauteen, saa hän varmasti osakseen runsaasti olantaputuksia ja ymmärrystä. Monet viime vuosikymmenen huippumenestyneet kuljettajat kuten David Coulthard ja Rubens Barrichello ovat päättäneet kilpauransa jo paljon aikaisemmassa vaiheessa. Vaikka Räikkösen ura ammattitason F1-kuljettajana olisikin ohi, tultaisiiin häntä korkealla todennäköisyydellä näkemään yhä kilpa-autoilun parissa eri yhteyksissä. Monet ovat tässä vaiheessa sitä mieltä, että 41-vuotias ja formuloille kaikkensa antanut Räikkönen on eläkkeelle jäämisensä jo ansainnut.