40-vuotias Janne Laakkonen jatkaa upeaa kiekkouraansa myös ensi kaudella, kun mies siirtyy skotlantilaisen Fife Flyersin riveihin.
Laakkonen on pelannut eksoottisissa kiekkomaissa viime kaudet, sillä pelejä on kertynyt tilille niin Kazakstanissa, Ranskassa, Valko-Venäjällä, Puolassa ja Englannissa. Viime kaudella Laakkonen pelasi Coventry Blazen riveissä EIHL:ää. Jälki oli loistavaa, sillä 51 ottelussa syntyi 52 tehopistettä. Tulevalla kaudella pelaaminen jatkuu samaisessa sarjassa, mutta joukkue vaihtuu.
Pallomeri.netin haastattelupenkkiin istunut Laakkonen avasikin hieman uransa aikana sattuneita kommelluksia, joista mielenkiintoisin tilanne sattui Kazakstanissa.
– No niitä on kyllä sattunut aika paljon ja varsinkin niiltä kausilta, mitkä vietin tuolla idässä. Värikkäin on varmasti Kazakstanista, jossa luistin piti teroittaa kesken ottelun. Yhteistä kieltä ei tietystikään huoltajan kanssa ollut, joten luistimen pois jalasta ja näytin huoltajalle, että terä on tylsä ja voisiko hän teroittaa. No hän lähti siitä sen luistimen kanssa kävelemään kohti teroituskoppia ja ajattelin, että tässähän ehtii vielä 2. erään takasin kaukaloon, kun erä vasta puolivälissä, Laakkonen alustaa tarinaansa.
Luistimen teroituksen pitäisi olla nykypäivänä jo melko yksinkertainen toimenpide huoltajille, mutta Kazakstanissa asiat tehtiin hieman erilaisella kaavalla. Laakkosella nimittäin meni koko erä luistinta odotellessa.
– No, ei keritty peliin mukaan. Erä loppui ja lähdin joukkueen kanssa samaan aikaan koppiin yhdellä luistimella ja sitten äkkiä etsimään sitä huoltajaa, kun mun luistin näytti edelleen olevan siellä teroituskopin lattialla eikä sitä oltu teroitettu. Piti oikein pyytää meidän valmennusjohtoa apuun, kun ei sitä ruvennut vieläkään löytymään ja 3. erä oli alkamaisillaan. Sit meidän kakkosvalmentaja tuli, että nyt löytyi huoltaja. Menin oikein katsomaan niin sieltä se tuli kioskilta hodari ja olut kädessä. Kävi jopa pikkuisen kuumana, ettei saanut viettää erätaukoa niin kuin olisi huvittanut, vaan joutui oikein teroitushommiin, Laakkonen naurahti Pallomeri.netin haastattelussa.
Laakkosen tarinoita uran varrelta sekä ajatuksia tulevasta kaudesta kuullaan haastattelun tulevissa osissa, joten pysykäähän kuulolla.
Pelaajat: Janne Laakkonen