Video: Jokerien matsissa huikea jatkoaikaratkaisu: Kalnins torjui 2-0-hyökkäyksen – Regin iski toiseen päähän

Janis Kalnins Jokerit KHL - pallomeri.net

Jokerit oli matkannut lauantaina KHL:ssä Severstal Tsherepovetsin vieraaksi – ja nappasi myös voiton. Maalivahti Janis Kalnins oli ottelussa mies paikallaan.

Varsinaisella peliajalla ei maalijuhlia päässyt syntymään, sillä osumia syntyi tasan kaksi – yksi kummallekin joukkueelle.

Toista erää oli takana viitisen minuuttia, kun Jesse Joensuu vei vieraat johtoon ylivoimalla. Toista osumaa saatiin odotella kolmannen erän lopulle asti, kunnes ajassa 56:53 tshekkipuolustaja Libor Sulak toi kotijoukkueen tasoihin.

Edettiin jatkoajalle, jossa yhdeksi sankariksi nousi 34 kertaa ottelussa torjunut Kalnins. Latvialaisveskari torjui ensin Severstalin kahdella nollaa vastaan hyökkäyksen, minkä jälkeen Peter Regin iski läpiajosta Jokerien 1-2-voittomaalin.

Narripaitojen kolmen matsin vieraskiertue jatkuu – ja samallä päättyy – tiistaina Moskovan Spartakia vastaan pelattavaan otteluun. Torstainahan Jokerit haki mahtavan 0-3-voiton CSKA Moskovasta.

Janis Kalnins torjuu – Regin sinetöi homman toiseen päähän:

Koko tilanteen Kalninsin torjunnasta alkaen voit katsoa Viafreen sivuilta.


Pelaajat:
Joukkueet: ,