Jalkapallon MM-kisat tarjoavat lähes jouluun asti mieletöntä futisviihdettä, joten luvassa on penkkiurheilijan kannalta herkullinen kuukausi.
MM-kisojen mestarisuosikkien joukkoon voidaan nostaa helposti kuusi tai seitsemän maata, joten pienet marginaalit tulevat ratkaisemaan.
Ennakolta Brasilia ja Argentiina on nostettu suurimmiksi suosikeiksi, mutta Euroopan futismaat tekevät varmasti kaikkensa, jotta himoittu pokaali pysyy Euroopan mantereella.
Edellisen kerran Euroopan ulkopuolinen maa on voittanut MM-kultaa vuonna 2002, kun Brasilia nappasi mestaruuden. Tämän jälkeen MM-kultaa on juhlittu Italiassa, Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa. Argentiina on puolestaan edellisen kerran juhlinut mestaruutta vuonna 1986. Nyt maan suurin futistähti Lionel Messi saa kenties viimeisen mahdollisuuden MM-kultaan.
Varmasti monet futisromantikot toivovat puolestaan Englannille menestystä, sillä maan edellinen MM-kulta on vuodelta 1966. Englantilaisfanit ovat vuosikymmeniä odottaneet sitä kirkkainta pyttyä, mutta pettymys on toistunut kisat toisensa perään. Onko nyt aika Englannin menestykselle? Se on varmaa, että mestaruuden varmistuttua saarivaltakunta on aivan sekaisin.