Espanjan MM-kohu jatkaa paisumistaan – päävalmentaja kouri naispuolista apuvalmentajaa kesken finaalin
Espanjan naisten maailmanmestaruutta on himmentänyt jatkuvasti syvenevä ahdistelukohu, jossa on nyt mukana myös päävalmentaja.
Espanja voitti naisten jalkapallon maailmanmestaruuden, mutta maajoukkueen ympärillä on siitä lähtien vellonut alati syvenevä ahdistelukohu, joka otti uusia kierroksia, kun julkisuuteen...
Lehti: Fifa tekemässä ison mullistuksen MM-kisoihin – ottelumäärä melkein tuplaantuu
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on tekemässä isoja muutoksia seuraaviin jalkapallon MM-kisoihin. Asiasta uutisoi New York Times.
Vuoden 2026 jalkapallon MM-kisat pelataan Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Kanadassa. Tulevat MM-kisat ovat kaikkien aikojen suurimmat, sillä jo aikaisemmin on ilmoitettu,...
USA:n MM-skandaali sakenee – Giovanni Reynan vanhemmat paljastivat valmentajasta arkaluontoista tietoa
USA:n MM-kisajoukkueen taustalla vellonut Giovanni Reynaan liittynyt skandaali paisui, kun hänen vanhempiensa osuus paljastui.
Jalkapallon MM-kisat olivat USA:n maajoukkueelle lopulta pettymys, mutta tulostakin suurempi pettymys sikäläisille jalkapallopiireille lienee huippulahjakkuus Giovanni Reynan ympärillä vellova skandaali, joka...
Budweiser piti lupauksensa – Qatarissa myymättä jääneet oluet toimitetaan Argentiinaan fanien juhlajuomiksi
Olutvalmistaja Budweiser lupasi toimittaa myymättä jääneet oluet MM-kisojen voittajamaalle ja firma todella piti sanansa.
Qatarin MM-kisojen virallinen olutmerkki Budweiser joutui kokemaan pettymyksen, kun lupauksista poiketen firma ei saanut myydä vapaasti alkoholillista olutta kisapaikoilla, mikä suututti...
Julkisuuteen tullut video paljastaa miten Kylian Mbappe ruoski Ranskaa hereille MM-finaalin puoliajalla
Ranskan supertähti Kylian Mbappe johti joukkoja kentällä, mutta nyt julki tullut video kertoo johtajuudesta myös pukukopin puolella.
Ranskan supertähti Kylian Mbappe kiehui joukkueen pukukopissa MM-finaalin puoliajalla, kun Argentiina oli karannut jo kahden maalin karkumatkalle ja...
Argentiinan mestaruusparaati sai dramaattisen käänteen – kaksi fania hyppäsi sillalta bussin kyytiin, toinen lensi...
Argentiinan maailmanmestaruus on saanut koko maan täysin sekaisin, sillä miljoonat ihmiset tulivat kaupungille juhlimaan saavutusta.
Mestaruusjoukkue saapui yleisön eteen tiistaina, kun sankarit kulkivat bussien kyydissä läpi kaupungin. Miljoonat ihmiset olivatkin täyttäneet kadut, joten busseilla oli...
Huikea video kulissien takaa – Ylen asiantuntija Erkka V. Lehtola juoksi villisti studiossa Argentiinan...
Ylen asiantuntija Erkka V. Lehtola on estoitta ilmoittanut olevansa Argentiinan fani, joten MM-finaali oli miehelle erityisen iso ottelu.
Juniorimaajoukkueissa valmentava ja tv-asiantuntijana ihmisten suosikiksi nousseen Erkka V. Lehtolan sydän oli täysin Argentiinan puolella MM-finaalissa Ranskaa...
Argentiinan fani juhli maailmanmestaruutta turhan innokkaasti ja tyrmäsi itsensä
Eräs Argentiinan fani juhli niin raivokkaasti maailmanmestaruutta, että juhla sai yllättävän käänteen, kun hän tyrmäsi itsensä.
Argentiinalaiset juhlistivat valtavalla joukolla jalkapallon maailmanmestaruutta, kun Argentiina kukisti Ranskan Qatarin kisojen finaalissa sunnuntaina.
Erään fanin kohdalla juhlinta karkasi kivuliaalla...
Täysi katastrofi oli hilkulla Argentiinan juhlissa – Lionel Messi joukkuetovereineen väisti vaaran viime hetkellä
Lionel Messi joutui muutaman joukkuetoverinsa kanssa todelliseen vaaranpaikkaan kesken Argentiinan mestaruusjuhlien.
Argentiinan pelaajat juhlivat maailmanmestaruutta kansan keskuudessa tiistaina Buenos Airesissa ja kaikki sujui pääosin iloisissa merkeissä, mutta joukkueen bussikulkue kaupungin läpi oli kuitenkin saada hyvin...
Lionel Messin juhlakuva sai somen sekaisin – nousi historian tykätyimmäksi urheilijan julkaisuksi Instagramissa
Lionel Messin unelma toteutui sunnuntaina, kun mies johdatti Argentiinan huikeiden vaiheiden jälkeen MM-finaalin voittoon Ranskasta.
Kyseessä oli argentiinalaisen uran ensimmäinen MM-kulta, joka sinetöi Messin aseman historian parhaana jalkapalloilijana. Monille futisfaneille Messin mestaruus oli suurin toive...