NHL:ssä mahtava sattumus – Jake Neighboursin isää haastateltiin lähetyksessä ja poika painoi kiekon maaliin

Jake Neighboursin isä NHL

St. Louis Bluesin Jake Neighboursin isän haastattelu sujui kenties parhaimmalla mahdollisella tavalla torstain NHL-kierroksella.

Ed-isä oli otettu St. Louis Bluesin ja Buffalo Sabresin välisen ottelun tv-lähetyksessä haastatteluun ja peli oli samalla käynnissä taustalla.

Isä kertoi juuri siitä, miltä tuntuu kun poika on saanut onnistumisia.

– On hienoa nähdä, että kova työ palkitaan, olivat Ed-isän viimeiset sanat ennen kuin hän havahtui kentällä tulleeseen maaliin.

– Luulen, että hän teki juuri maalin. Kuin pyynnöstä, haastattelija sanoi.

Tämän jälkeen kaksikko katsoi hidastuksen yhdessä ja isä pääsi analysoimaan poikansa tehtaileman osuman synnyn.

St. Louis voitti ottelun lopulta lukemin 6-4. Jake Neighbours on ollut tällä kaudella tosiaan hyvässä iskussa, sillä isän haastattelun aikana tullut maali oli hänelle jo kauden kahdeksas, ja 21-vuotias nuorukainen onnistui vielä myöhemmin ottelussa tehtailemaan maalin numero 9.

Tsekkaa myös: Pittsburghin maalivahti Tristan Jarry teki maalin NHL:ssä!

Jake Neighboursin isän haastattelu sai iloisen käänteen:

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen Sportsnetin YouTubessa.


Pelaajat:
Joukkueet: