Itävalta ja Pohjois-Makedonia aukaisivat maalihanansa hyvin erilaisilla osumilla, mutta molemmat olivat omalla tavallaan huikeita.
Sunnuntain toisena EM-kisaotteluna pelattava Itävalta – Pohjois-Makedonia oli ainakin ensimmäisen vajaan puolen tunnin osalta varsin ilmeikästä ilotulitusta, sillä molempiin päätyihin syntyi varsin huikea maali. Tosin maalit eivät olleet veljeksiä keskenään, eli ne olivat täysin eri tyyppisiä, mutta molemmista löytyi todellista klassikkoainesta.
Itävalta iski ensin, kun Stefan Lainer 18. minuutilla upotti takatolpalta korkean keskityksen Pohjois-Makedonian reppuun. Syöttö ei lopulta ollut helpoimmasta päästä, mutta Lainerin viimeistely oli siitäkin syystä kerrassaan upea. Lainer nimittäin pisti pallon sisään lähes kungfu-henkisellä hyppypotkuvolleylla.
28. minuutilla Pohjois-Makedonia iski takaisin. Kaikki alkoi Pohjois-Makedonian pelaajan epäonnistuneesta keskityksestä, jonka Itävallan puolustaja potkaisi joukkuetoverinsa naamaan. Siitä pallo kimmahti rangaistusalueelle, jossa Pohjois-Makedonian hyökkääjä Itävallan maalivahti törmäsivät. Tästä rytäkästä jäi irtopallo pyörimään rangaistusalueelle, jolloin Pohjois-Makedonian tähtipelaaja Goran Pandev tuli paikalle ja tuikkasi pallon verkon perukoille.
Itävalta voitti ottelun lopulta maalein 3-1.
Itävalta siirtyi johtoon Stefan Lainerin upealla hyppypotkuvolleylla:
Goran Pandev iski Pohjois-Makedonian tasoituksen järjettömän flipperin päätteeksi:
Katso myös: Video: Taktinen kuvakulma paljastaa – Huuhkajien historiallinen maali oli koko joukkueen taideteos
Joukkueet: Itävalta,Pohjois-Makedonia