EM-kisat: Israel – Suomi – näin katsot ottelun TV:stä

Israel Koripallon EM-kisat Susijengi Suomi
Kuva: Getty Images

Susijengi nähdään parketilla perjantaina klo 15:00, kun vastaan asettuu viime viikolla MM-karsinnoissa kaadettu Israel.

Suomi hakee menestystä EM-turnauksesta, sillä pääsy kahdeksan parhaan joukkoon on täysin realistinen tavoite. Ennakkoon lohkon selvästi kovin joukkue on Serbia, joka on myös turnauksen suurimpia mestarisuosikkeja. Tämän jälkeen lähtökohdat ovat tasaiset, sillä Suomen ja Israelin kanssa samaan kastiin voidaan laskea Tshekki ja Puola. Hollanti on selvästi lohkon heikoin joukkue.

Turnauksen avaava ottelu Israelia vastaan on äärimmäisen tärkeä jo pudotuspelipaikkaa ajatellen, joten heti on saatava kaikki irti koneesta. Suomen ehdoton tähti on Lauri Markkanen, joka sai kisojen aattona kuitenkin todellisen shokkiuutisen, kun miehen NBA-seura Cleveland Cavaliers kauppasi suomalaisen Utah Jazziin, joka on tulevalla kaudella yksi sarjan surkeimmista nipuista.

Onko Markkanen parketilla sisuuntunut vai lamaantunut? Se on kysymys, joka määrittelee pitkälti myös lopputulosta. MM-karsinnoissa Israelia vastaan Markkanen teki melkein mitä halusi ja johdatti Suomen voittoon.

Näin katsot ottelun TV:stä

Koripallon EM-kisat näkyvät Ylen kanavilla, joten jokainen Suomen ottelu näkyy suorana lähetyksenä ja täysin ilmaiseksi. Perjantain Israel-ottelu nähdään TV2-kanavalla, jossa lähetys starttaa klo 14:40. Itse ottelu pyörähtää Prahassa vauhtiin klo 15:00.