IL: KooKoon kohupelaajan rikoshistoria paljastui – Martin Berger saanut tuomiot pahoinpitelyistä sekä rattijuopumuksesta

Martin Berger KooKoo / Pallomeri.net

KooKoon kohujen keskelle päätynyt puolustaja Martin Berger on saanut kolme rikostuomiota liigauransa aikana. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Myrskynsilmässä viime aikoina ollut KooKoon kovaotteinen puolustaja Martin Berger on Iltalehden uutisen mukaan joutunut tekemisiin virkavallan kanssa useaan otteeseen pelatessaan Turun Palloseurassa.

Syyskuussa 2015 Berger tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja 50 päiväsakkoon pahoinpitelystä, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikennerikkomuksesta.

Käräjäoikeuden tuomion mukaan Berger löi miespuolista uhriaan nyrkillä useita kertoja kasvoihin. Lyöntien seurauksena uhrin nenä aukesi ja kääntyi vinoon. Pahoinpitely tapahtui Turussa joulukuussa 2014.

Mainos alkaa

Helmikuussa 2015 oli vuorossa törkeä rattijuopumus ja liikennerikkomus, jotka tapahtuivat Naantalissa. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Berger ajoi BMW-henkilöautolla ylinopeutta lähemmäs kahden promillen humalassa.

– Ottaen huomioon Bergerin syyksi luettujen tekojen vakavuuden ja vaarallisuuden hänet tulee tuomita vankeusrangaistukseen, käräjäoikeus perusteli tuolloin.

Rikosrekisteriotteen mukaan Bergeriä ei aikaisemmin oltu tuomittu vankeusrangaistukseen, joten rangaistus voitiin tuomita ehdollisena. Ehdollisesta vankeusrangaistuksesta johtuva koeaika määrättiin 31.12.2017 asti.

Marraskuussa 2016 Berger syyllistyi taas pahoinpitelyyn ollessaan yhä koeajalla. Edellisestä tuomiosta ehti kulua vain 14 kuukautta. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Berger kävi järjestyksenvalvojan kimppuun, kun häntä oltiin poistamassa turkulaisesta ravintolasta päihtymyksen vuoksi.

Teonkuvauksen mukaan Berger tönäisi tai työnsi järjestyksenvalvojan seinää päin ja löi sen jälkeen järjestyksenvalvojaa kyynärpäällään voimakkaasti kasvojen alueelle. Tilanne eteni painiksi ja Berger jouduttiin panemaan rautoihin useamman järjestyksenvalvojan toimesta.

Käräjäoikeus tuomitsi Bergerin pahoinpitelystä 50 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 40 päiväsakkoon, mikä Bergerin tuloilla tarkoitti 1160 euroa. Bergerin koeaika päättyi 15.3.2019.

Tsekkaa myös: Video: Pohjois-Irlannin Cupissa leimahti – Warrenpoint Townin maalivahti tappeli kannattajien kanssa


Pelaajat:
Joukkueet: