Huuhkajat onnistui kairaamaan todella arvokkaan 1-0-vierasvoiton Pohjois-Irlannista ja ottelun ainokaisen painoi Benjamin Källman.
Suomen jalkapallomaajoukkue onnistui hakemaan EM-unelman kannalta äärimmäisen arvokkaan vierasvoiton Pohjois-Irlannista, kun ottelu päättyi Huuhkajille maalein 1-0.
Ottelun ainokaiseksi jäänyt osuma syntyi 28. minuutilla, kun Teemu Pukki onnistui jatkamaan keskityksen takatolpan puolella seisseelle Benjamin Källmanille. Hän onnistui ottamaan pallon taitavasti haltuunsa ja viimeisteli upealla heittäytyvällä laukauksella.
Pohjois-Irlanti pyrki painamaan päälle ja tasoittamaan, mutta hylättyä maalia lähemmäksi kotijoukkue ei onneksi päässyt. Tämä tapahtui 63. minuutilla, kun Dion Charles otti pallon kädellä alas ennen kuin ampui pallon Suomen verkkoon. VAR-tarkastus oli kuitenkin armoton ja Suomen maali varjeltui.
Suomi sai peliä loppua kohden paremmin kontrolliin ja puolusti erittäin säntillisesti omaa kenttäpuoliskoaan, eikä päästänyt Pohjois-Irlantia järin vaarallisille paikoille. Voitto ei ollut pelillisesti ehkä se kaikkein kaunein, mutta tulos oli Huuhkajien kisahaaveiden kannalta kerrassaan erinomainen.
Huuhkajat otti voiton Pohjois-Irlannista tällä Benjamin Källmanin maalilla:
Joukkueet: Huuhkajat