Huuhkajat saa kovan harjoitusvastuksen – kohtaa Puolan lokakuussa

Huuhkajat saa kovan harjoitusvastuksen – kohtaa Puolan lokakuussa

Huuhkajat pääsee mittaamaan tasonsa syksyllä Euroopan huippumaihin lukeutuvaa Puolaa vastaan. Ottelu pelataan 7. lokakuuta.

Puolan ja Suomen oli tarkoitus kohdata jo maaliskuussa, mutta koronavirus sotki suunnitelmat. Maiden välinen harjoitusottelu kuitenkin toteutuu lopulta, sillä uudeksi ajankohdaksi valikoitui 7. lokakuuta. Se toimii samalla molemmille maille hyvänä kenraaliharjoituksena neljään viimeiseen Nations League -turnauksen otteluun. Suomen osalta Nations Leaguessa ensimmäiset ottelut ovat ohjelmassa syyskuun alussa, kun Huuhkajat kohtaa Walesin kotona ja Irlannin vieraissa.

Puolan jalkapalloliitto PZPN on vahvistanut ottelun pelaamisen Stadion Energalla Gdanskissa ja ottelun alkamisaika on kello 20.45 (21.45 Suomen aikaa).

Molempien maiden silmissä siintävät myös jalkapallon EM-kisat, jotka siirrettiin kesään 2021. Suomi löytyy B-lohkosta Venäjän, Belgian ja Tanskan kanssa, kun taas Puola pelaa E-lohkossa yhdessä Espanjan, Ruotsin ja yhden jatkokarsinnoista tulevan maan kanssa.

Jaa tämä:



Aiheeseen liittyvät julkaisut