Video: Meneekö tämä jo liian tarkaksi? – HPK:n hylätty maali aiheutti isosti keskustelua

Video: Meneekö tämä jo liian tarkaksi? – HPK:n hylätty maali aiheutti isosti keskustelua

Kärppien ja HPK:n välinen kolmas finaali aiheutti keskustelua varsinkin yhden tilanteen ympärillä, kun vierasjoukkueelta hylättiin 3-0-maali.

Kerho haki torstaina todella ison voiton, kun se kaatoi Kärpät Raksilassa numeroin 3-0. Loppunumerot olisivat voineet olla myös astetta tylymmät, jos hämeenlinnalaisten toisessa erässä tekemä maali olisi hyväksytty. Otto Paajanen oli jo saada nimensä pöytäkirjaan, mutta miehen osuma hylättiin maalivahdin estämisenä. HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen haastoi tuomion, mutta se pysyi videotarkistuksenkin jälkeen muuttumattomana.

Jokainen voi vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä, mutta se on varmaa, että Teemu Turusen kontakti Veini Vehviläiseen on melko mitätön.

Kontaktia kukaan ei voi kiistää, mutta se on toinen juttu, että vaikuttiko se torjuntatyöskentelyyn. Turunen joutui myös tilanteessa tekemättömään paikkaan, kun kultakypärä joutui väistämään syliin peruuttanutta Kärppien pelaajaa.

Onneksi tilanne ei lopulta ratkaissut mitään, kun Kerho onnistui raapimaan vieraista 3-0-voiton. Näin ollen Kärpät menetti kotiedun ja joutuu takaa-ajajaksi, kun finaalisarja jatkuu lauantaina Hämeenlinnassa.

HPK:n hylätty maali aiheutti keskustelua

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Instagramista!

Jaa tämä:

Joukkueet:

Aiheeseen liittyvät julkaisut