Video: HIFK iski uskomattoman onnekkaan pomppumaalin Liigan pudotuspeleissä

Video: HIFK iski uskomattoman onnekkaan pomppumaalin Liigan pudotuspeleissä

HIFK:lla kävi suorastaan satumainen onni lauantaina Pelicansia vastaan, kun kotijoukkue meni 2-1-johtoon kenenkään tajuamatta.

Helsingin IFK oli tiukassa paikassa lauantaina, sillä joukkue oli hävinnyt ottelusarjan avausottelun Lahdessa numeroin 6-0. Isäntien alku myös kotiotteluun oli hankala, sillä Jesse Saarinen vei Pelicansin 1-0-johtoon ajassa 14:31.

Toisessa erässä nähtiin myös yksi maali, mutta tällä kertaa siitä vastasi kotijoukkue, kun Joonas Rask huudatti kotiyleisöä. Päätöserän alussa helsinkiläiset saivat lisää aihetta juhlaan, kun kiekko löytyi jälleen Pelicansin maalista. Tällä kertaa osuma merkittiin Sakari Salmisen nimiin, mutta kyseessä oli kaikkea muuta kuin tavallinen viimeistely.

Nimittäin Salmisen ohjaus kopsahti ylärimaan, josta se kimposi todella korkealle. Tässä vaiheessa jokainen pelaaja kadotti kiekon näkökentästään, mutta ihmetys oli hetkeä myöhemmin suuri, kun kiekko pomppasi jään kautta sisään Pelicansin maaliin.

Pelicans onnistui nousemaan ottelussa vielä tasoihin, kun Jesse Saarinen osui toistamiseen. Voittoon asti se ei kuitenkaan riittänyt, sillä Juho Keränen iski 3-2-voittomaalin ajassa 54:18. Näin ollen sarja on tilanteessa 1-1 ja seuraava ottelu on ohjelmassa maanantaina Lahdessa.

Katso myös: Video: Ismo Lehkoselle sattui uskomattoman nolo moka suorassa lähetyksessä – ”Onks toi p*rkele noin persaukista toimintaa”

HIFK osui todella onnekkaasti Pelicansin verkkoon

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Tämä oli tänään aika ansaitusti asiantuntijan valinta. 🏒🥅 Melkoinen maali 🤪 . #liiga #telialiiga #liigalive360

Henkilön Telia <3 Liiga (@telia_loves_liiga) jakama julkaisu

Jos video ei näy, niin voit katsoa sen Instagramista!

Kaikki Liigan pudotuspelit näet suorana lähetyksenä Telian kautta!

Jaa tämä:

Joukkueet: ,
Pelaajat:

Aiheeseen liittyvät julkaisut