Palkittu toimittaja syytti HIFK-maalivahti Arnold Origia ottelumanipulaatiosta – Origi harkitsee jatkotoimenpiteitä

Arnold Origi HIFK / Pallomeri.net

Ilta-Sanomien toimittaja Pekka Holopainen syytti HIFK-maalivahti Arnold Origia ottelumanipulaatiosta ja seura reagoi asiaan voimakkaasti.

HIFK julkaisi tiistaina kannanoton viikonloppuna melkoista kohua aiheuttaneeseen twiittiin. Ilta-Sanomien palkittu toimittaja Pekka Holopainen kirjoitti Twitterissä HIFK:n maalivahdista Arnold Origista vihjaillen ottelumanipulaatiosta.

Holopainen otti kantaa Origin kahden keltaisen kortin myötä tulleeseen ulosajoon Interiä vastaan viime perjantaina pelatussa ottelussa. Origi sai molemmat varoitukset epäurheilijamaisesta käytöksestä. Origi ei hyväksynyt erotuomari Petri Viljasen päätöstä tuomita Interille rangaistuspotku ottelun loppuhetkillä ja soitti suutaan ulosajon arvoisesti.

– Oliko pelannut koko 8 000 euron kausiansioillaan nigerialaiselle saitille tulosta? Holopainen kirjoitti twiitissään.

Mainos alkaa

Seuraavana päivänä Holopainen ”pahoitteli” mitä ilmeisemmin vitsiksi tarkoittamaansa twiittiä.

– Origi-twiittini oli täysin ääliömäinen. Se on nyt ajasta ikuisuudessa. Pahoittelen aiheuttamaani älyllistä kärsimystä.

Pelkkä pahoittelu ei kuitenkaan riittänyt HIFK:lle, joka otti asiaan kantaa tiistaina omassa tiedotteessaan.

– Ottelumanipulaatio on vakavin syytös, jonka urheilijaan voi kohdistaa. Se asettaa kyseenalaiseksi urheilijan luonteen, integriteetin ja pelin hengen. Urheilussa on kovat sanktiot ottelumanipulaatiosta sekä seuralle että urheilijalle. Siksi tällainen syytös ei ole leikin asia, eikä tyhmä päähänpisto, jonka myöhemmin voi poistaa – varsinkaan, kun se tulee palkitulta ja yleensä luotettavalta urheilutoimittajalta. Luonteeltaan syytös on sama kuin jos poliitikkoa syytettäisiin vaalivilpistä tai lahjuksen ottamisesta – sitä ei tehdä leikillä tai huolimattomasti.

Tiedotteen mukaan Origi järkyttyi syytöksistä ja harkitsee tällä hetkellä jatkotoimenpiteitä.

– Pelaaja on itse järkyttynyt syytöksestä, ja haluaisi tietää, miksi häntä epäillään vilpistä. Hän pohtii mahdollisia jatkotoimia, mukaan lukien rikosilmoitusta kunnianloukkauksesta. HIFK tukee pelaajaa päätöksessään, mikä se sitten onkaan.

Seura ehdottaa, että Holopainen pahoittelisi käytöstään suoraan Origille.

– Jos yhdessä pelissä keittää yli koetun epäoikeudenmukaisuuden jälkeen, ei ole heti syytä heittää vakavia syytöksiä ilmaan. Olisiko Origille suunnatun suoran anteeksipyynnön paikka?

Holopainen valittiin vuonna 2012 Vuoden Journalistiksi, minkä lisäksi hänet on palkittu Urheilugaalassa Vuoden journalismiteosta vuonna 2009.

Tsekkaa myös: IL: TPS-KAPTEENILTA PAINAVA PUHEENVUORO KORONAN UHKAKUVISTA – JOUKKUE ASETTI ITSELLEEN TIUKAT RAJOITUKSET 


Joukkueet: