Video: HIFK nöyryytti Tapparan maan rakoon – lukemat 6-0

Juhani Tamminen HIFK Liiga / Pallomeri.net
Juhani Tamminen HIFK Liiga / Pallomeri.net

HIFK:n ja Tapparan välinen kolmas finaalikohtaaminen oli jälleen isäntien näytöstä, kun helsinkiläisjoukkue nappasi toisen kiinnityksen mestaruuteen lukemin 6-0.

Kotijoukkue huudatti ensimmäisen kerran kotiyleisöä, kun ottelu oli vanhennut reilu 11 minuuttia. Ranskalaispuolustaja Yohann Auvitu teki mallikkaan esityön ja Arttu Luttinen pääsi iskemään kiekon verkon perukoille.

HIFK:n selvä paitsiomaali aiheutti närää

Isännät aloittivat toisen erän todella tehokkaasti, kun Corey Elkins osui välittömästi erän alkuun. Kolmannen maalin iski Teemu Ramstedt, joka onnistui läpiajosta. Hidastuskuvien mukaan HIFK:n kultakypärä oli kuitenkin selvästi paitsiossa ja maali olisi pitänyt hylätä.

Tapparallakin oli omat tonttinsa toisessa erässä, mutta kotijoukkueen maalilla torjunut Ville Husso oli kuin muuri maalinsa suulla.

Tamperelaiset eivät kunnon kiriä päätöserässä saaneet käyntiin ja kun kotijoukkue takoi älyttömällä tahdilla osumia. Näin ollen toinen kiinnitys menee helsinkiläisille käsittämättömin lukemin 6-0.

Ramstedtin pärinää aiheuttanut maali

Huippuhetket: