Yksi suomalaisen kiekkoilun kirkkaimmista lupauksista Aron Kiviharju on siirtymässä HIFK:n riveihin. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
llta-Sanomien tietojen mukaan Helsingin IFK on hankkinut riveihinsä kenties tämän hetken lahjakkaimman superlupauksen. Vasta 17-vuotias Aron Kiviharju voi olla jopa vuoden 2024 kesän NHL:n ykkösvaraus, mikäli kehittyminen ottaa askeleita oikeaan suuntaan.
TPS-legenda Jani Kiviharjun poika on seuran oma kasvatti ja todellinen timantti. Aron Kiviharjun siirto toiseen Liiga-seuraan onkin jättimäinen paukku, joka varmasti Turussa aiheuttaa katkeruutta.
Puolustaja pelasi tällä kaudella TPS:n riveissä yhteensä 21 ottelua. Turkulaisten A-junioreissa otteluita kertyi tilille 22 kappaletta.
Kiviharju oli nuoresta iästään huolimatta myös jo varalla Nuorten Leijonien MM-kisajoukkueessa, mutta pelejä ei vielä kertynyt tilille itse turnauksessa.