Jäätävä hevosenpotku vastapalloon – Hakan Atte Sihvonen ampui tärkeän maalin todellisella unelmakudilla

Atte Sihvonen Haka

Atte Sihvonen nousi maanantaina Valkeakosken Hakan sankariksi ammuttuaan voittomaalin melkoisella hevosenpotkulla.

Kaikki näytti maanantai-iltana siltä, että Haka joutuisi matkaamaan takaisin Valkeakoskelle pettymys puserossaan. Haka johti vierasottelua Kotkan Työväen Palloilijoita vastaan 1-0 ja oli tärkeissä pisteissä kiinni, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenisen minuuttia. Sitten alkoivat negatiiviset käänteet.

Ensin Haka joutui alivoimalle, kun Eero-Matti Auvinen päätyi ottamaan kaksi keltaista korttia kymmenen minuutin sisään ja lensi ulos. Noin kolmeatoista minuuttia myöhemmin KTP teki tasoitusmaalin.

Näin alkoi vahvasti vaikuttaa siltä, ettei Haka saisi pistettä enempää matkaansa, kunnes 86. minuutilla jalkapallojumalat hymyilivät vieraiden suuntaan. Hakan oikealta laidalta antama keskitys katkaistiin, mutta irtopallo pomppi suoraan kohti keskikentältä mukaan noussutta Atte Sihvosta.

Hän ei jättänyt paikkaa käyttämättä, vaan juoksi palloa kohti ja latasi noin 20 metristä vastapalloon aivan hervottoman laukauksen, joka painui täysin vastustamattomasti KTP:n reppuun.

Haka piti pintansa loppuun asti ja onnistui kuin onnistuikin nappamaan tärkeän pistepotin maalein 2-1.

Hakan Atte Sihvonen pamauttaa hirmuisen tällin vastapalloon ja tekee ottelun voittomaalin:

Katso myös: Skandaalissa rypevä Espanjan futispomo uuden sopan keskellä – tuuletti härskisti arvovaltaisessa seurassa


Joukkueet: