MTV Sport: Jokereihin siirtynyt Geoff Platt hakee Suomen kansalaisuutta

Sony Music Karl stollery geoff platt pekka jormakka jokerit vire khl-pudotuspelit | pallomeri.net

Helsingin Jokereihin Moskovan TsSKA:sta siirtynyt Geoff Platt, 33, on ilmoittanut hakevansa Suomen kansalaisuutta. Asiasta kertoi MTV Sport.

Kanadassa syntynyt Platt on myös Valko-Venäjän kansalainen ja mies onkin ollut tuttu näky Valko-Venäjän paidassa muun muassa MM-kisoissa.

Mies kuitenkin synnytti ensisiteensä Suomeen jo kaudella 2008-2009, jollloin hän kiekkoili Liigassa Ilveksen paidassa ja tämän jälkeen hän on viettänyt myös kesänsä Tampereella. Lisäksi hän meni suomalaisnaisen kanssa naimisiin kesällä 2015.

– Olen hakenut pysyvää oleskelulupaa ja odotan siihen liittyvää päätöstä. Toivottavasti se myönnetään, minkä jälkeen alkaa prosessi kansalaisuuden saamiseksi, Platt kertoo MTV Sportille.

Hän myöntää, että edessä saattaa olla hankala tie.

– Tiedän sen, että prosessissa vaaditaan suomen kielen osaamista. Yritän kehittää sitä ihan tulevaisuutta silmällä pitäen, koska haluan kasvattaa perheeni täällä.

Lue myös: Jokerit ja Platt tekivät yhden vuoden sopimuksen