FIFA vaatii agenteilta lisenssiä – lähes puolet reputti lisenssikokeen

FIFA

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA vaatii jatkossa agenteilta lisenssin suorittamista. 48% osallistujista reputti historiallisen kokeen.

Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on ottanut asiakseen parantaa agenttitoiminnan normeja ja eettisyyttä. Osana liiton uusia sääntöjä, heillä on jatkossa oltava lisenssi harjoittaakseen toimintaansa 1. lokakuuta jälkeen.

Lisenssin saamiseksi agenttien on päästävä läpi lisenssikokeesta, jonka lähes puolet kuitenkin reputtivat viime viikolla. Lontoossa 19. huhtikuuta järjestetyssä kokeessa oli paikalla 3800 agenttia, joista vain 52 prosenttia läpäisi testin ja saa lisenssin.

Jotkut hakijoista eivät saapuneet lainkaan paikalle tunnin mittaiseen kokeeseen, joka sisälsi 20 monivalintakysymystä. Osa hakijoista puolestaan jätti noudattamatta selkeitä ohjeita omien kannettavien tietokoneiden tuomisesta.

Ne, jotka eivät läpäisseet tenttiä, voivat silti harjoittaa toimintaansa koko kesän siirtoikkunan ajan. Monet agenteista osallistuvat mediatietojen mukaan kokeeseen vasta myöhemmällä ajankohdalla.

Tsekkaa myös: Newcastlen Alexander Isak alusti täysin uskomattomalla tavalla maalin Valioliigassa