Everton sai jälleen pisterangaistuksen – Valioliiga rokotti kaksi pistettä sääntörikkomuksista

Everton

Everton on jälleen Valioliigan hampaissa ja seuralle tuomittiin sääntörikkomusten johdosta jälleen pistemenetyksiin.

Evertonin raskas kausi sai jälleen kovan käänteen. Muun muassa BBC uutisoi, että seura sai jälleen Valioliigalta pisterangaistuksen. Seura on rikkonut sarjan kannattavuus- ja kestävyyssääntöjä, joten Valioliiga rankaisi Evertonia kahden pisteen vähennyksellä. Everton on rangaistuksen myötä enää vain kahden pisteen päässä putoamisviivasta.

Everton sai jo aiemmin tällä kaudella 10 pisteen rangaistuksen, mutta rangaistus muutettiin myöhemmin “vain” kuuden pisteen vähennykseksi. Evertonilla on viime aikoina ollut kaiken lisäksi hankalaa myös pelillisesti, mutta viikonloppuna Toffees sai hieman helpotusta voittamalla Burnleyn 1-0.

Mainos alkaa:

Tällä hetkellä täksi kaudeksi sarjaan nousseet Sheffield United, Burnley ja Luton ovat putoamisviivan huonommalla puolella.

Tsekkaa myös: Union Berlin mainosti pelipaidoissaan Star Trekiä ja Ryhmä Hauta – fanit raivostuivat


Joukkueet: