Video: Esa Lindell laittoi show’n pystyyn – filmasi kolme kertaa ja sai palkinnoksi jäähyn

Video: Esa Lindell laittoi show’n pystyyn – filmasi kolme kertaa ja sai palkinnoksi jäähyn

Dallas Starsin puolustaja Esa Lindell kunnostautui maanantain ottelussa St. Louis Bluesia vastaan hieman tavanomaisesta poikkeavassa roolissa.

Paino sanalla roolissa.

Dallas pelasi toisen erän lopulla ylivoimaa ja kiekko oli kulmauksessa, jossa St. Louisin pelaajat onnistuivatkin pitämään sen varsin mainiosti pelaten alivoimastaan sekunteja pois.

Lähietäisyydellä tilannetta seurasi myös Lindell, jolle Robert Bortuzzo antoi poikittaista selkään. Lindell reagoi tähän poikkariin kuitenkin selkeän liioitellusti kaatuen dramaattisesti jään pintaan. Sama tapahtui vielä uudemman kerran ja Bortuzzo kävi todella kuumana, kun tuomari vihelsi pelin poikki ja antoi hänelle rangaistuksen.

Bortuzzo tuuppasi suomalaispuolustajaa vielä kertaalleen rintaan – ja Lindell heittäytyi jälleen dramaattisesti jään pintaan.

Lindellin show ei kuitenkaan mennyt tuomaristolle läpi, sillä vaikka Bortuzzo saikin poikittaisesta mailasta jäähyn, myös Lindell pääsi kahden minuutin ajaksi arvioimaan omaa teatteriaan jäähyboksiin.

Itse ottelun vei lopulta nimiinsä vierasjoukkue St. Louis lukemin 3-4 ja se siirtyi ottelusarjassa 2-1-johtoon. Matsin tarkemmat tilastot voit katsastaa NHL:n sivuilta.

Esa Lindell laittoi show’n pystyyn:

Jos yllä oleva video ei näy, voit katsoa sen Sportsnetin YouTubessa.

Jaa tämä:

Joukkueet: ,
Pelaajat:

Aiheeseen liittyvät julkaisut